Texasin moottorisahamurhat -ohjaaja kuoli

27.8.2017 19:58

Ohjaaja Tobe Hooper on kuollut. Teksasilainen Hooper tuli tunnetuksi vuonna 1974 ohjaamastaan sarjamurhaajakauhuelokuvasta Texasin moottorisahamurhat, jossa hän toimi myös tuottajana ja käsikirjoittajana. Kyseistä elokuvaa pidetään verisen ja rajun slasher-kauhulajityypin yhtenä alkuteoksena.

74-vuotiaan Hooperin kuolinsyytä ei ole vielä kerrottu julkisuuteen. Hän työskenteli koko ikänsä laaja-alaisesti juuri kauhugenren parissa. Ennen Texasin moottorisahamurhia Hooper kuitenkin elätti itsensä yliopistossa professorina ja teki myös töitä kameramiehenä. Texasin moottorisahamurhat syntyi pienellä budjetilla Hooperin löytämien opiskelijoiden ja opettajien yhteistyönä. Alkuperäistä elokuvaa seurasi liuta jatko-osia, vaikka ensimmäinen osa kiellettiin mm. Suomessa aluksi liian väkivaltaisena.

Hooperin muita merkittäviä töitä olivat Stephen King -mukaelma Salem’s Lot – kauhujen kaupunki, joka keräsi kolme Emmy-ehdokkuutta, ja Steven Spielbergin, Michael Graisin ja Mark Victorin kirjoittama kauhujännäri Poltergeist. Jälkimmäisessä tavallinen amerikkalaisperhe joutuu yliluonnollisten voimien vainoamaksi kotonaan. Poltergeist, jota Hooper ohjasi epävirallisesti yhdessä Spielbergin kanssa, kohosi kymmenen menestyneimmän ensi-iltaleffan joukkoon vuonna 1982 ja sai myös kaksi jatko-osaa, joissa Hooper ei kuitenkaan ollut itse mukana enää ollenkaan.

Hooper ohjasi viimeisen elokuvansa Djinnin vuonna 2013. Yhdistyneiden arabiemiirikuntien puolella tehdyn kauhua ja jännitystä yhdistelleen leffan oli tarkoitus toimia myös eräänlaisena esimerkkinä maan elokuvatuotannosta, mutta elokuvan levityksessä oli lukuisia ongelmia, joista esim. The Guardian on kirjoittanut aiemmin.

 

Lähteet: Variety, BBC, The Guardian

Kuva: Lionel Allorge

Lisää luettavaa