Huomasitko tätä elokuvaviitettä Donald Trumpin puheessa?


Eilen virkaansa astunut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump piti juhlaseremoniassaan puheen, joka saattoi joistakin katsojista kuulostaa jokseenkin tutulta. Trumpin puhetta on luonnehdittu mm. populistiseksi julistukseksi, mutta osa sen kuulijoista huomasi puheessa myös populaarikulttuurin kaikuja.

Jonathan ja Christopher Nolanin käsikirjoittama Batman-raina Yön ritarin paluu on eräs presidentti Trumpin pitämistä elokuvista. Hän on luonnehtinut sitä aiemmin mm. todella loistavaksi. Leffa lienee jättänyt Trumpiin todellakin lähtemättömän vaikutuksen, sillä hänen virkaanastujaispuheensa olisi voinut olla ainakin osin Batmanin vihollisen Banen (Tom Hardy) kynästä. Trump ei siteerannut Banea sanasta sanaan, mutta tyylillisesti hän oli samoilla linjoilla.

Bane sanoo väkijoukolle Yön ritarin paluussa vapaasti käännettynä: "Me otamme Gothamin korruptoituneilta, rikkailta, sortajilta, jotka sukupolvien ajan ovat kurittaneet teitä myyteillä mahdollisuuksista, ja annamme sen takaisin teille ihmisille."

Trumpin puheessa ei tietenkään sarjakuvakaupunki Gothamista puhuttu, mutta: "Tänään emme ole siirtämässä vain valtaa yhdeltä johdolta toiselle tai yhdeltä puolueelta toiselle, vaan olemme siirtämässä vallan Washington DC:ltä ja annamme takaisin teille ihmisille."

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Trumpin sanomisista on löydetty elokuvallisia yhtymäkohtia. Esim. aiemmin tällä viikolla hän ilmoitti uudeksi iskulauseekseen keep America great (suom. pidä Amerikka suurena). Kyseinen iskulause saattaa kuitenkin tulla muuttumaan, koska sitä on käytetty jo viime vuonna kauhuelokuva The Purge: Election Yearin mainoksissa.


Lähteet: Business Insider, THR, IndieWire

Kuva: Warner Bros.

R. Isoviita 21.01.2017 klo 12:17

Uusimmat uutiset

Jason Momoa jyrähti kollegansa kohtelusta

Muutoksien tuulia tulossa?

R. Isoviita

Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeudenkäyntiä lykättiin

Depp pyysi lykkäystä tähdittämänsä Ihmeotukset-jatko-osan takia.

R. Isoviita

Halle Berry rikkoi kylkiluunsa uuden leffansa kuvauksissa

Näyttelijä kokeilee siipiään ohjaajana.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...