Skyfall- ja Spectre-ohjaaja keskeytti uuden elokuvansa valmistelut

26.11.2016 12:50

Kaksi menestyksekästä James Bond -agenttiseikkailua ohjannut Sam Mendes (kuvassa) on päättänyt jättää uusimman elokuvansa valmistelut sikseen. Mendes työsti elokuvaa The Voyeur’s Motel, jonka on kerrottu pohjautuvan erään amerikkalaisen motellinomistajan elämään. Asiakkaita piiloistaan tirkistelevästä miekkosesta kertovan leffan tekeminen ei voinut Mendesin ja tuotantoyhtiö DreamWorksin mielestä enää edetä, sillä nämä eivät olleet ainoita The Voyeur’s Motelin kimpussa työskennelleitä.

Mendes ja Steven Spielbergin johtama DreamWorks jättivät projektinsa kesken, koska samasta aiheesta on ollut tekeillä dokumenttielokuva. Asia selvästi harmittaa Mendesiä.

– Kukaan ei kertonut [dokumentista] DreamWorksille, eikä minulle. Sitä oli tehty kaiken aikaa; he olivat tehneet dokumenttiaan ainakin vuoden ennen [Gay Talesen] romaanin julkaisua, mikä on yksi syistä, mitkä tekevät siitä niin voimakkaan. Mutta kukaan ei koskaan kertonut meille, niin yksinkertaista kuin se onkin, ja se todella turhauttaa, Mendes toteaa.

Dokumenttielokuva odottaa vielä julkaisuaan, mutta aiheesta fiktioelokuvaa puuhannut Mendes on niin vakuuttunut sen ylivoimaisuudesta, että hän uskoisi heidän elokuvansa voineen menettää tehoaan sen rinnalla. Ohjaaja suuntaakin katseensa nyt muihin aiheisiin, mahdollisesti The Voyeur’s Motelia käsikirjoittaneen Krysty Wilson-Cairnsin (Penny Dreadful) kanssa. Uutta Bond-elokuvaa hän ei kuitenkaan ole luvannut tehdä.

– [Bondien] kuvaaminen on enemmän elämäntapa kuin työ, hän muotoili aiheesta BBC:lle jo aiemmin tänä vuonna.

Lähteet: Deadline, The Playlist, BBC

Kuva: Angela George

Lisää luettavaa