Chris Pratt on valmis palaamaan jättiliskojen puistoon

15.6.2015 14:00

Ennätykselliset lipputulot ensi-iltaviikonloppunaan kerännyt Jurassic Park -jatko-osa Jurassic World tuskin jää sarjan viimeiseksi. Ympäri maailmaa häikäisevät yli 511 miljoonaa dollaria eli runsaat 455 miljoonaa euroa kahminut Jurassic World yllätti tuloksellaan positiivisesti. Leffasarjan neljännelle osalle, jonka edeltäjä julkaistiin jo 14 vuotta sitten, povattiin vain kohtalaisen hyvää menestystä.

Vaikka kriitikoiden ja arvostelijoiden antama palaute ei kauttaaltaan ole ollut yhtä ylistävää kuin Steven Spielbergin alkuperäisen Jurassic Parkin kohdalla, uuden elokuvan huima menestys on jo kirvoittanut kysymyksiä jatkosta. Ainakaan uutuuden käsikiroittaja-ohjaaja Colin Trevorrow ei ole ilmoittanut vielä olevansa puuhaamassa sarjan viidettä osaa, mutta näyttelijöiden osalta paluu dinosauruspuistoon kiinnostaa. Sekä dinosauruskouluttaja Owenia esittävä Chris Pratt että sivuosassa tietokoneguru Lowerya esittävä Jake Johnson ovat kertoneet haluistaan palata näihin rooleihin.

EW:lle antamassaan haastattelussa Puisto-osasto-komediasarjasta megatähteyteen ponnahtanut Pratt myöntää allekirjoittaneensa jatkosopimuksen.

– He ottivat minut luullakseni suurin piirtein 38 leffaan, Pratt naljailee tulevaisuudestaan. Johnsonilta pitkä sopimus puuttuu, mutta saman ohjaajan kanssa hän olisi valmis töihin vaikka pikkusormensa hinnalla. Elokuvan saaman suurmenestyksen johdosta jatko-osapuheiden voidaan odottaa tästä vain kasvavan. Studio ei kuitenkaan ole vielä ottanut asiaan mitään virallista kantaa.

Lähteet: EW, Variety, ScreenRant, LA Times

Kuva: Universal Pictures

Lisää luettavaa