Fargon tekijät tähyävät 1970-luvulle

4.12.2014 07:23

Ensi vuonna kuvattavan Fargo-sarjan toinen tuotantokausi ei ennakkotietojen mukaan palauta ruutuihin aiemmalta kaudelta tuttuja näyttelijöitä. Ethan ja Joel Coenin menestyselokuvaan pohjaava Fargo tapahtuu silti myös jatkossa Fargo-nimisellä paikkakunnalla, joskin ensimmäisestä kaudesta poiketen historiassa palataan vuoteen 1979. The Wrapin mukaan sarjan toisella tuotantokaudella ovat mukana edelleen mm. Molly ja hänen isänsä Lou Solverson, mutta hahmojen nuorempien versioiden esittäjiä ei ole vielä paljastettu.

Toisen tuotantokauden näyttelijälistalle on jo kiinnitetty agenttisarja Burn Noticessa pääosaa ja rikossarja Yli synkän virran yhtenä vakiovierailijana näytellyt Jeffrey Donovan. Hänen lisäkseen tulevalle tuotantokaudelle on vahvistettu Rachel Keller, joka on valmistunut näyttelijäksi vasta tänä vuonna. Donovanin ja Kellerin hahmojen nimet ovat Dodd ja Simone, mutta olivatko he aloituskaudella mainittujen aiempien veritekojen uhreja vai muuta – se on vielä arvoitus.

Fargon toiselle tuotantokaudelle on houkuteltu myös Millerit– ja 21 Jump Street -komedioissa näytellyttä Nick Offermania. Hän ei kuitenkaan ole vielä virallisesti ottanut vastaan tarjottua osaa, joka on nimetty Carliksi. Toisen tuotantokauden tapahtumapaikkoihin kuuluvat kuvitteellisen Fargon tavoin Minnesotassa sijaitseva pikkuinen Luverne ja Dakotan puolelta löytyvä suurkaupunki Sioux Falls. Sarjan luoja Noah Hawley on maininnut uuden kauden saavan vaikutteita Fargon lisäksi myös muista Coen-elokuvista, kuten kieltolain aikaan sijoittuneesta gangsteritrilleri Miller’s Crossingista ja erään parturin syöksykierteestä kertoneesta rainasta Mies joka ei ollut siellä.

Lähteet: The Wrap, DigitalSpy

Kuva: HERO

Lisää luettavaa