Simpsonien "herra Burns" palkittiin

18.8.2014 04:50

Yhdysvaltojen TV-alan parhaimmistoa juhlistavat Emmy-palkinnot jaetaan tänä vuonna 66. kerran. Runsaasti kategorioita ja ehdokkaita sisältävissä juhlallisuuksissa on huomioitu jo mm. talk show -isäntä Jimmy Fallonin työpanosta kullanhohtoisella patsaalla. Yllättäen palkinnon sai tänä vuonna myös näyttelijä, joka on esittänyt monille suomalaiskatsojillekin tuttua roolia vuodesta 1989 asti.

Simpsonien herra Burnsina, Smithersinä ja mm. Lennynä kuultu Harry Shearer (Spinal Tap) oli edellisen kerran Emmy-ehdokkaana vuoden 2009 palkintokierroksella. Huikeat 25 kautta (ja kohta 26) pyörinyt animaatiosarja on saanut Emmy-ehdokkuuksia aiemminkin, mutta ääninäyttelijöiden kohdalla erityisesti voitot ovat olleet vähän harvemmassa. Johtaja Burnsin kähinän takana oleva Shearer kilpaili tänä vuonna ääninäyttelijöiden kategoriassa mm. Family Guyn Seth MacFarlanea ja Robot Chickenistä tuttua Seth Greeniä vastaan.

Veteraaninäyttelijä Shearer, jolle yhtä merkittäviä palkintoja ei ole aiemmin osunut, oli Deadlinen mukaan ällikällä lyöty menestyksestään. Shearer ei ollut edes kotimantereellaan palkintoseremonian aikaan, vaan Britanniassa näytelmäkiinnityksen takia. Springfieldin vakioääniin kuuluvan näyttelijän kommentti kiteyttää hänen tuntonsa palkinnosta:

– Haluan kiittää akatemiaa uskomattomasta kunniasta ja virheettömästä ajoituksesta – 25 vuotta ja viimein voitan ollessani Lontoon West Endillä.

Kuva: FOX

Lisää luettavaa