Ei tilaa Gibsonille

Toimintastara Jackie Chanin tuleviin elokuviin kuuluva Dragon Blade ei näillä näkymin sisälläkään roolia Tappava ase -tähti Mel Gibsonille. Mediamyllytyksen kohteena olleen Gibsonin kerrottiin aiemmin näyttelevän leffassa roomalaista legioonapäällikköä, joka löytää itsensä muinaisesta Kiinasta ja yhdistää voimansa paikallisen komentaja Huo Anin kanssa taistelussa suurta pahaa vastaan. Variety ja THR uutisoivat, että Chanin rinnalle elokuvaan on nyt noussut kaksi muuta länsimaista nimeä, John Cusack ja Adrien Brody.

Oscar-palkitusta Pianististakin tuttu Bordy ja mm. Hot Tub Time Machinessa toilaillut Cusack näyttelevät uuden tiedon mukaan molemmat roomalaisia johtohahmoja. Cusackin hahmo, kenraali Lucius, on sama, jota Gibsonin alkujaan huhuttiin näyttelevän. Brody puolestaan näyttelee elokuvassa vallanhimoista Tiberiusta, joka joukkoineen jahtaa Luciusta.

Yhdeksi Kiinan kaikkien aikojen kalleimmista elokuvista kutsutun Dragon Bladen budjetin on laskettu olevan 65 miljoonaa dollaria eli n. 48 miljoonaa euroa. Mitkään lähteet eivät ole kertoneet, miksi Gibsonia ei lopulta tähän elokuvaan haluttu, tai oliko hänen linkittämisensä siihen esim. käännöskukkasesta johtunut virhe. Gibsonille on kuitenkin jatkossa töitä näyttelijä William H. Macyn (Hävyttömät) rinnalla trillerissä Blood Father. Deadlinen mukaan ensi vuonna julkaistava Blood Father on elokuva ex-vangista, jonka teini-ikäistä tytärtä huumekauppiaat uhkaavat. Elokuvan ohjaa Jean-François Richet, jolta on aiemmin julkaistu mm. uusi versio John Carpenterin rikoselokuvasta Hyökkäys poliisiasemalle.


Kuva: Future Film (The Expendables 3)

Z.E 16.06.2014 klo 13:01

Uusimmat uutiset