M. Night Shyamalanin uusinta tehdään minibudjetillla

25.3.2014 07:34

Ohjaaja-käsikirjoittaja M. Night Shyamalanilla ei ole viime vuosina ollut kovin nousujohteinen ura. Mm. The Last Airbender ja After Earth osoittautuivat kaikkea muuta kuin onnistuneiksi huipputeoksiksi, sillä 150 miljoonan dollarin budjetilla tuotettu The Last Airbender saavutti kotimaansa lippuluukuilla vain 131 miljoonan dollarin tulot ja After Earth, joka saatiin kokoon 130 miljoonalla dollarilla, keräsi kotimaassaan vain runsaan 60 miljoonan dollarin lipputulot. Vaikka molempien leffojen kansainvälinen menestys paikkasi menetyksiä, niiden kohtaama kritiikki on ollut negatiivista – vaan M. Night Shyamalan ei ole heittänyt pensseliään nurkkaan.

The Wrapin saamien tietojen mukaan aikanaan Kuudennella aistilla katsojat innostuttanut ja kerronnan käänteistään tunnettu Shyamalan on kuvaamassa vaihteeksi kauhuelokuvaa, jonka budjetti on miljoonien sijasta vain satojatuhansia. Leffan pääosaa, lapsineen mummolavisiitillä outouksia kokevaa yksinhuoltajaäitiä, näyttelee mm. tv-sarjoista Yli synkän virran ja Girls tuttu Kathryn Hahn. Sisällöltään tämä Sundowning-nimeä kantava raina muistuttaa enemmän Shyamalanin uran alkupään leffoja kuin hänen myöhempiä epäonnekkaita megaprojektejaan.

Jos elokuvan budjetti tällä erää onkin pieni, Shyamalan vaikuttaa olevan positiivisin mielin vallitsevasta tilanteesta. Hän on Twitter-tilillään kertonut innoissaan, kuinka kaikkein pienimmän pöydän ympärille koskaan hänen näyttelijänsä ahtautuivat lukemaan roolejaan ja näistä pari tekstiin aiemmin tutustumatonta ”kirjaimellisesti hyppäsi tuoleiltaan” kesken kaiken.

– Näyttelijät ovat sensaatiomaisia. Heidän työskentelynsä on niin vangitsevaa. Leijuin suorastaan ilmassa, kun lähdin kotiin. Toivottavasti en tyri tätä, Shyamalan twiittasi taannoin Sundowningista. Tuohon viimeiseen ajatukseen yhtyy varmasti moni. Sundowning valmistuu aikaisintaan tälle vuodelle.

 

Kuva: BVI Finland (The Village)

Lisää luettavaa