Väärin palkittu?


Viime viikonloppuna jaetut Iso-Britannian elokuva-alan järeimmät kunnianosoitukset eli BAFTA-palkinnot ovat herättäneet keskustelua. Orjuuskertomus 12 Years a Slave nappasi kisan parhaimman elokuvan palkinnon, mutta tieteisraina Gravity keräsi kunniaa muissa kilpailusarjoissa peräti kuuden BAFTA-pystin verran. Erityisesti Gravity on noussut tämän myötä puheenaiheeksi, sillä se palkittiin mm. erinomaisen brittielokuvan kategoriassa. Se voi vaikuttaa kummalliselta elokuvan käsikirjoittaja-ohjaajan ollessa meksikolainen ja sen pääroolien ollessa isojen amerikkalaisnimien hallussa.

Erinomaisen brittielokuvan kategoriassa Gravitylle hävisivät elämäkertadraama Mandela: Pitkä tie vapauteen, Judi Denchin pääroolittama Philomena, tosipohjainen autourheiluleffa Rush, Maija Poppasen elokuvaamishankkeesta kertova Saving Mr. Banks ja nuorisokuvaus The Selfish Giant. Kriitikko Scott Weinberg ja toimittaja Andreas Wiseman olivat heidän joukossaan, joiden tunteita Gravityn valinta kuumensi. Elokuvansa yhdessä Jonás-poikansa kanssa käsikirjoittanut ohjaaja Alfonso Cuarón puolusti mm. Digital Spy -sivustolla BAFTA-seremonioiden jälkeen elokuvansa juuria:

- Huolimatta parista tänne [Iso-Britanniaan] tulleesta meksikolaisesta - siis laillisesti tulleesta - ja parista amerikkalaistähdestä, tämä elokuva kuvattiin kokonaan täällä, suunniteltiin kokonaan täällä ja luotiin brittiläisten taiteilijoiden kehittämän huipputeknologian avulla.

BAFTA-palkintojen säännöissä on määritelty ehdot kilpasarjoihin valittaville elokuville. Nuo ehdot täyttyvät, jos elokuvassa on käytetty brittiläistä luovuutta huomattavasti, mutta elokuva on lisäksi BFI:n eli Brtiannian elokuvainstituutin sertifioima. Instituutti testaa pisteyttämällä jokaisen elokuvan sopivuuden olla oikeutettu tuotantotukeen ja verohelpotuksiin Iso-Britanniassa. Gravity on läpäissyt BFI:n pisteytystestin, vaikka vääräleuat heittävät leffan saamasta kunniasta vitsiä.


Kuva: SF Film

Z.E 18.02.2014 klo 10:32

Uusimmat uutiset

Etkö saa tarpeeksesi Jurassic Parkin kuumasta kaaosteoreetikosta? Lisää tulossa…

Jurassic World: Dominion ei ole ainut, jossa Jeff Goldblumin hahmo seikkailee jatkossa.

R. Isoviita

Marvel-tuotantojen tekeminenkö siistiä? Käsikirjoittaja paljastaa

Seikkailut eivät synny ihan kädenkäänteessä.

R. Isoviita

Uusi Jurassic World -leffa korjaa franchisen vanhaa virhettä

Ohjaajalla on kova hypetys päällä.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...