Haamujengi-stara Lähi-itään

5.9.2013 19:05

Näyttelijä Bill Murray ei ole helpoin palkattava, kuten mm. hänen vanha Haamujengi-kumppaninsa Dan Aykroyd on saanut tuta kolmannen Ghosbusters-elokuvan tiimoilta. Barry Levinson (Sademies, Wag the Dog – häntä heiluttaa koiraa) on kuitenkin tyyppi, jolle kävi Murrayn suhteen tuuri. EW kertoo ohjaajan saaneen Murrayn uusimpaan elokuvaansa Rock the Kasbah.

Rock the Kasbah on Mitch Glazerin käsikirjoittama kertomus loppuunpalaneesta musiikkimanagerista, joka hukkaa Afganistanissa passinsa, rahansa ja lähes kaiken muunkin ennen kuin törmää nuoreen laulajakykyyn. Epäonnen tölvimä manageri, jonka rooli on kuin Murraylle kirjoitettu, ottaa nuoren hoteisiinsa auttaakseen hänet The Afgan Star -talenttikilpailun voittoon. Mikäli Glazer onnistuu käsikirjoituksessaan vähintään yhtä hyvin kuin klassisessa Murray-elokuvassaan Haamujen kosto, luvassa lienee kelpo hauskaa.

The Hollywood Reporter tietää informoida, että Rock the Kasbahille haetaan kansainvälisiä levityssopimuksia Toronton filmijuhlien puitteissa. Sopimusten synnyttyä elokuvan ensi-iltapäivämääräkin tullee julki. Ennen Rock the Kasbahia Levinsonin piti ohjata Johnny Deppin tähdittämä gangsteriraina Black Mass, mutta Depp irroittautui projektista palkkioon liittyneistä syistä. Bill Murray puolestaan kuvaa käsikirjoittaja-ohjaaja Ted Melfin kanssa komediaa St. Vincent, jonka pitäisi olla valmis ensi vuonna. Koomikko on sen viinaan, naisiin ja uhkapeleihin mieltynyt nimihenkilö.

 

Kuva: Tony Shek

Lisää luettavaa