Komedia ja tragedia kävelevät käsi kädessä Ijäksen keitoksissa.

15.1.2010 14:56

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Räpsy & Dolly eli Pariisi odottaa
Valmistusvuosi:1990
Pituus:101 min

Kun lueskelee Räpsyn ja Dollyn tekijätietoja, niin kieltämättä ennakko-odotukset kohoavat taivaisiin. Onhan elokuvan ohjannut kyynisen huumorin mestari Matti Ijäs, käsikirjoituspuolelta löytyy Finlandia-palkittu Arto Melleri ja pääosan vetäisee suomalaisten näyttelijöiden eliittiin kuulunut Matti Pellonpää. Ijäksen julkaisuja on saanut odottaa pitkän aikaa DVD:lle ja nyt odotus on palkittu. Laitoin Pariisin odottelun suurin toivein pömpeliin ja aloin katsoa jo pitkään ”pakko nähdä” -listallani pyörinyttä teosta. Kuinkas sitten kävikään?

Ijäksen toinen teatterielokuva jatkaa hänen TV-tuotantojensa laadukkaalla tasolla. Tässä miehisessä pakotarinassa ja itsensä etsimisen kuvauksessa on paljon samaa kuin hänen legendaarisissa miehisissä toverikuvauksissa Viimeinen keikka ja Katsastus, mutta tämä on hieman rujompi tapaus. Taas Ijäs käyttää huumoria apukeinonaan tarkastellessaan aidontuntuisia ja traagisia ihmiskohtaloita, minkä hän taitaa täydellisesti. Napakka dialogi sisältää taas kerran hyviä heittoja ja hahmot ovat varsin herkullisia. Komedia ja tragedia kävelevät käsi kädessä Ijäksen keitoksissa.

Rentun rooleihin luotu Matti Pellonpää on loistava lain hämärällä puolella seikkailevana Aunona, tuttavallisemmin Räpsynä. Räpsy istuu lyhyttä kakkua linnassa ja suututtaa Rämön Hessun. Räpsy omien sanojensa mukaan kaatui rappusissa, mutta Kari Väänäsen viileästi tulkitsema kovaotteinen kyttä Karisto tietää paremmin. Hän tekee Räpsyn kanssa diilin, jonka avulla elokuvamme sankari pääsisi vapaalle jalalle, mutta hänen pitäisi vasikoida hyvän ystävänsä Börjen (aina vakuuttava Pertti Sveholm) touhuista. Räpsy haluaisi pitää turpansa kiinni, mutta ei voi vastustaa kiusausta päästä kävelemään Stadin syrjäisille kujille. Hän ei tosiaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Helpoin ratkaisu olisi vain lähteä pakoon ja unohtaa kaikki velvollisuudet. Räpsy kuvailee osuvasti elämäänsä: ”Vähän niin kuin orkka tauolla ja buffetti kiinni.”

Lohtua Räpsyn elämään tuo Dolly, entisaikojen suuri tähti, ainakin omasta mielestään. Baarissa kohdanneet hieman eksyksissä olevat ihmispolot rakastelevat sängyssä kaljapullojen kolistellessa patjan alapuolella. Raija Paalasen sydänverellä tulkitsema himmennyt tähti Dolly varastaa jokaisessa kohtauksessaan show’n täysin itselleen. Dolly unelmoi Pariisiin pääsystä, unelmiensa kaupungista. Yhdessä sinne lähdöstä unelmoi tämä rakastunut pari. Matkakassaankin kertyy rahaa, mutta toivotaan, ettei Dolly juo niitä tai Räpsyllä ole niille muita suunnitelmia.

Dolly ja Räpsy on rujo rakkaustarina, miehinen pakokertomus, eksyneiden ihmisparkojen haahuilukuvaus, kovaksi keitetty rikoselokuva, humoristinen veijarifilmi ja toivottomuudessa rypevä hämäräheebojen kuvaus, jossa toivo aina välillä pilkahtaa. Ijäs luo mestarillisia kohtauksia, joista osa muistuttaa empaattista inhorealismia. Osa kuvastosta kunnioittaa Ranskan uuden aallon mestariteoksia absurdiudellaan, osa taas kumartaa syvästi vanhojen film noirien suuntaan. Ijäs ei harhaile, hänen kuvaamansa tapahtumat ovat dynaamisia, turhaa ei käytetä tai näytetä.

Täydellinen tämä ei kuitenkaan ole, ainakaan se ei tunnu siltä. Räpsy ja Dolly eli Pariisi odottaa nimittäin paranee sitä myöhemmin miettiessään ja kokonaisuus avautuu paremmin, sillä Ijäksen teoksissa on aina piilotettuja tasoja. Kyseessä on joka tapauksessa hieno elokuva kaikkia osasiaan myöten. Näyttelijäpuoli on aina hanskassa Ijäksen filmeissä, joten siitä vielä pari sanaa. Jo mainitsemieni lisäksi kuvioissa hyörii Ijäksen vakionassu Peltolan Sulevi hiljaisena jeparina ja koomisten sivuhahmojen mestarillinen tulkitsija Risto Salmi on mahtava koheltavana Börjen apurina.

Arvosteltu: 15.01.2010

Lisää luettavaa