Ihmeperhe on ihmeen kehuttu animaatiopätkä, jonka takana seisovat kunnioitetut yhteistyökumppanit Diseny ja Pixar. Odotukset olivat erittäin korkeana, kun supersankariparodiat ovat yleensä meikäläistä viehättäneet ja ohjauksesta vastasi Brad Bird, jonka ohjaama Rautajätti oli varsin hieno piirrosfilmi. Kaiken kuulemani hehkutuksen jälkeen Ihmeperhe oli aikamoinen pettymys.
Tämä siis kertoo tavallisesti elelevästä perheestä, jonka vanhemmat ovat kuitenkin entisiä supersankareita. Isukin saadessa potkut töistä, hän ottaa vastaa kiehtovan supertaitoja tarvitsevan tehtävän. Sitten muu perhe seuraa perässä ja tilanne muuttuu tietysti aika jänskäksi. Supersankari ilmiölle olisi saanut nauraa paljon enemmän ja koko homma olisi pitänyt saada mahtumaan pienempään pakettiin. Perheen pienimmät voivatkin viihtyä tällaisen väkivaltaviihteen seurassa, mutta aikuisemmille katsojille tämän seuraaminen on välillä aikamoista tuskaa.
Varsinkin alkuun leffa on ihan viihdyttävä, mutta tunnin kuluttua se on jo aika uuvuttavaa katseltavaa. Ääninäyttelijätkään eivät tee mitään erikoista työtä, vaikka eivät olekaan mitään ihan huonoja. Oli kuitenkin ihan kiva kuulla TV:stä tuttu Poliisipäällikkö Mannion (Craig T. Nelson) jorisemassa Herra Ihmeenä. Tyylikäs toteutus, mutta sisällöltään aika tylsä kliseekimppu on tämä Ihmeperhe. Ei nyt ihan onneton tapaus, mutta odotin tältä kyllä paljon enemmän.
Pläjäys on muuten yllättävän väkivaltainen perheleffaksi. Pahikset saavat kunnolla turpaansa, eikä noita tapahtumia pahemmin moralisoida. Jos haluaa nähdä samanlaisen, mutta paljon viihdyttävämmän koko perheen elokuvan, niin suosittelen katsomaan filmin nimeltä Spy Kids 2 – kadotettujen unelmien saari. Se ei ole animaatio, mutta on tyylillisesti tätä samaa, paremmassa muotissa vaan.
