Kirjoitetut vastaukset
-
Artikkelit
-
Mario Caiano: Maciste – Spartan gladiaattori (1964)
Vuodet vierivät, sukupolvet vaihtuvat ja mahtuupa väliin pari maailmansotaakin, mutta Maciste elää ainiaan. Peplumin noustua italotuuban eturiviin, piti hahmo tietysti palauttaa valkokankaalle mellastamaan. Asianmukaisesti bodattu ja rasvattu peplum-Maciste on Mark Forestin esittämä huippumallien kansoittamassa Roomassa seikkaileva hyväsydäminen spartalainen, joka löytää itselleen kauniin naisen ja Jeesuksen.
Spartan gladiaattori on ihanan pöljä leffa. Macisten urotyöt saavat lopussa keisarinkin vakuuttuneeksi kristittyjen jumalan ylivertaisuudessa, mutta tämän mustiin puettu ilkeä neuvonantaja vastustaa uusia aatteita. Omassa suosikkikohtauksessani Maciste taistelee elokuvan roiston kanssa. Hyvänä tyyppinä bodattu korsto ei kuitenkaan ota vastustajaansa hengiltä – ilkimys osuukin vahingossa itseään miekalla vatsaan.
Eppu Normaali – Balladi kaiken turhuudesta
Eppu Normaali – Pimeyden tangoEppu Normaalin koko tuotanto meni soittoon kuultuani yhtyeen päätöksestä lopettaa uransa. Eihän Eput nyt varsinaisesti olekaan merkittävää uutta julkaisseet sitten 80-luvun kultaisten vuosien, mutta tuon yhtyeen merkitys on keikkabändinäkin ollut kotimaisessa populäärimusiikissa aivan omaa luokkaansa. Muistan joskus mukulana kuuntelin isäukon kanssa näitä klassikoita jatkuvasti. Silloin kun tietokoneet ja internet yleistyi, mulla oli vielä tapana kuunnella Eppu Normaalia siinäkin taustalla jotain Civilizationia pelatessa. Koulussa taas sai kuulla paljon nälvintääkin, koska ne isot jenkkibändit on vaan seksikkäämpiä.
Kaikkein suurimpien hittienkin ohella Epuilla on paljon vähemmän tunnettuna helmia, kuten vaikka nämä kaksi, joista olen aina erityisen paljon pitänyt.
Yhtyeen nimi muuten tulee Mel Brooksin Frankenstein Juniorista ja “Abby Normalista”, joka oli suomeksi käännetty Eppu Normaaliksi.
Giovanni Pastrone: Cabiria (1914)
Alkuviikko on mennyt italialaisen elokuvan kultakauden parissa, eli ajassa ennen ensimmäistä maailmansotaa ja erityisesti vuosissa 1912-1914. Italiassa oli jo vanhastaan ihastuttu antiikkia käsitteleviin elokuviin, mutta vuoden 1912 sota Ottomaaneja vastaan sekä Libyan valtaus nostivat maassa kansallishenkisen idealismin vyöryn, jonka voimallisimpana ilmauksena toimi jättimäisten historiallisten eeposten sarja. Kyseessä on vähän sama ilmiö, jota Mussolini ja fasistit myöhemmin pyrkivät epäonnistuen toistamaan.
Vähän epämääräisistä motiiveistaan huolimatta Giovanni Pastronen Cabiria on ehta klassikko ja kaikkien myöhempien historiallisten eeposten kantaisä. Erona aiempiin, jotka olivat lähinnä filmille tallennettua teatteria, tässä tuotantoarvot vedettiin Hollywood-tasolle, kymmenien tuhansien ekstrojen massat täyttävät kohtauksia ja kamerakin asetettiin kiskoille dynaamisempaa kuvallista kerrontaa varten. Kuvaajana toimi Eugenio Bava, Mario Bavan isä.
Cabiria on tarina miehen ja naisen rakkaudesta, puunilaissodista sekä Karthagon sivilisaation tuhosta. Päähenkilöiden paetessa Karthagosta Hannibal joukkoineen laskeutuu Alpeilta Rooman porteille. Tapahtumaketju johtaa lopulta Syrakusan piirityksen kautta Scipio Africanuksen maihinnousuun ja Karthagon perikatoon. Suorat vaikutteet Cecil B. DeMillen ja D.W. Griffith myöhempiin klassikoihin ovat täysin itsestäänselvyyksiä.
Lihaksikkaan Bartolomeo Paganon esittämä voimamies Maciste on oma ilmiönsä. Elokuvia katsova yleisö piti Paganosta niin paljon, että Macisten urotöistä julkaistiin oma parikymmenosainen spin-off-elokuvasarjansakin. Bartolomeo Pagano onkin kaikkien myöhempien elokuvien muskelimiesten varhainen esi-isä.
Ilokseni muuten huomasin, että noita vanhoja Maciste-leffoja onkin nykyään paljon vapaassa jaossa, koska niiden tekijänoikeudet ovat rauenneet jo aika päiviä sitten. Jes!
Näköjään kuolemastaan jo muutama viikkoa, mutta nyrkkeilijä ja sivuosarooleja halpisleffoissa, televisiossa ja mm. Van Dammen Streetfighterissa tehnyt Joe Bugner on kuollut 75-vuotiaana. Nuoruudessaan Bugner oli maailman huippuja ja otteli mm. Muhammad Alia vastaan kahdesti. Maailmanmestaruuden Bugner kuitenkin voitti vasta 49-vuotiaana veteraanina 1998. Suomalaisiin Bugner liittyy sikäli, että aikoinaan Tony Halmeen aktiivisesti nyrkkeillessä tämä kävi yhtä matsia varten treenaamassakin Bugnerin kanssa.
Viimeinen viikko ainakin on tullut nautittua aidosta ja oikeasta stalinistisesta elokuvataiteesta. Epäröin tarttua aiheeseen siksikin, että tiesin laadun romahtavan viimeistään sodan alkamisesta ja etenkin jälleenrakenuskaudella aina Mestarin kuolemaan. Paljon mahtuu kuraa ja kliseitä mainituille vuosille, mutta on siellä muutama helmikin.
Yleisesti ottaen stalinististen kliseiden ja joskus jopa Stalinin hahmon itsensä bongaaminen on kehnommissakin leffoissa erityisen viihdyttävää. Jos elokuva esimerkiksi kertoo huimapäisestä lentäjästä, on tarinassa oltava kohtaus, jossa Isä Aurinkoisen virallinen kaksoisolento antaa sankarille isällisiä neuvoja tai käy vaikka näyttämässä kädestä pitäen, kuinka homma hoituu. Työmiehen traktorin sammahtaessa Kremlin eteen, kuin tyhjästä ilmestyy Stalin muistelemaan lupaustaan Leninille edistyksestä tuhansien traktoreiden muodossa. Ja katso: traktorikin herää Mestarin käsissä jälleen henkiin.
Kuvassa näkyvä teos on nimeltään “Historian oppitunti”, kyseessä on bulgarialais-neuvostoliittolainen yhteistuotanto. Kuten tuossakin leffassa, näissä neukuissa on yleensä hauskinta ettei niistä tiedä etukäteen yhtään mitään, eikä internetistäkään löydy valmista tietoa – ihanan haasteellisia elokuvia katsoa ja kirjoittaa. Tässä tapauksessa elokuvan tarina kertoo Saksan valtiopäivätalon poltosta syytetystä bulgarialaisesta aatteen miehestä, josta toisen maailmansodan jälkeen tuli uuden Bulgarian perustajahahmo ja maanisä. Tarina on tosi, ja elokuva on jopa ihan hyvä oikeussalidraama.
Youtuben algoritmi tietää, mistä meitsi pitää. Toissapäivänä tuli suosituksena uudelleensäestetty kohtaus psykedeelisestä neuvostoliittolaisesta animaatiolyhäristä nimeltä Travancoren puhuvat kädet. Kyseinen lyhäri kertoo siis hindulaisesta mytologiasta ja kathakali-tanssista. Alkuperäinen lyhäri on äänimaailmaltaankin ihanan happoinen ja täynnä neukkusyntikoiden surinaa ja pörinää.
Fernando de Fuentes: Vallankumoustrilogia (1933-1936)
eli El Prisionero 13, El Compadre Mendoza & Vamonos con Pancho VillaTulinpa viimein polkaisseeksi käyntiin vuosikausia suunnitellun Meksiko-maratonini. Meksiko oli 30-luvulta 50-luvun loppuun yksi maailman johtavista elokuvamaista, ja meksikolaisista leffoista erityisesti tämä Fuentesin vallankumoustrilogia on klassikko. Kaksi jälkimmäistä osaa erityisesti kilpailevat kautta aikain meksikaanielokuvan tittelistä edelleen.
Vamonos von Pancho Villa on vähän kuin Seitsemän samuraita Kansakunnan synnyssä, Sergei Eisensteinin leikkaamana ja John Fordin ohjaamana länkkärinä. Tämä oli ensimmäinen maassa tehty “megaelokuva” ja ajoi lopulta kokonaisen studion konkursiin. Meksikolaisten menoa ei yhden puljun kaatuminen kuitenkaan paljoa haitannut.
Erityisen paljon näissä leffoissa tykkään vaate- ja hattumuodista. Meksikossa on ilmeisesti vanhastaan ollut vaateparrella muutenkin enemmän yhteiskunnallista ja symbolista viestiä kuin pelkkä ulkoinen estetiikka. Ja ne hatut on parhaimmillaan jättimäisen kokoisia, siis aivan valtavia. Näin siksi, että Meksikon auringossa ja helteillä leveälieriset hatut on mukavan varjoisia käyttää. Puolet ajasta katson näitä melkein pelkästään niiden hattujen takia.
Havainnekuva hattumuodista:
Mihail Romm: Lenin lokakuussa (1937) & Lenin vuonna 1918 (1939)Taas tuli tehtyä tuhmuuksia. Mihail Romm tunnetaan erityisesti näistä kahdesta Lenin-elokuvastaan – ei niinkään laatunsa, vaan oikeaoppisuutensa vuoksi. Leninistisissä piireissä näitä tavattiin vanhaan aikaan näyttää paljonkin, ja Maon kulttuurivallankumouksen vuosina nämä olivat ainoat neukkuleffat mistä järjestettiin Kiinassa säännöllisesti näytöksiä.
Lenin lokakuussa piti olla vain yksi osa suuremmasta sarjasta vallankumouksen 20-vuotisjuhlallisuuksia varten, mutta muut sarjan leffat menivät ns. vihkoon, ja koska Stalin vihasi tätäkin, sai neukkuleffojen ison pomo syytteen sabotaasista ja luodin niskaansa. Mihail Rommille sen sijaan tarjottiin mahdollisuutta korjata virheensä jatko-osan muodossa.Lenin vuonna 1918 onkin kahdesta elokuvasta onnistuneempi. Jatko-osassa Leniniä on yhä varmasti ihannoitu paljonkin, mutta sävy on inhimillisempi ja ymmärrettävämpi. Jatko-osan Lenin on seuramiehiä, ja Uljanovilta löytyy jopa huumorintajua. Silmiinpistävänä yksityiskohtana elokuvan Lenin rakastaa lapsia. Neukkupropagandassa Lenin esitettiinkin erityisesti lasten ystävänä, mutta todellisen henkilön mielipiteistä on paha mennä varmoja sanomaan.
Paljon mielenkiintoisia indie-projekteja taas langoilla.
Tämän hetken puhutuin uutuus on Disneyn Owlhousen luojan uutuus nimeltä Knights of Guinevere, joka on vähän kuin Battle Angel Alitan tapaista kyberpunkia, mutta käsittelee samalla nykyajan länsimaisen viihdebisneksen pimeämpiä puolia. Inspiraatio lienee saatu tekijän omista kokemuksista Disneyllä ja ison rahan animaatiobisneksessä.
Toinen herkku-uutuus on Gaslight District, joka omaan silmääni ammentaa erityisesti vanhan hyvän ajan Tim Burtonista.
Hui hui. Itsellä on aina ollut amerikkalaisesta sotaelokuvasta mielikuva siloteltuna ja kaavamaisena patrioottisena propagandana, mutta löysinkin ison nipun massasta erottuvia pikkubujetin Hollywood-kuvainraastajia, joissa perinteisiä kliseitä pannaan matalaksi oikein kunnolla.
Jenkeissä sotaleffoja tehdessä Pentagon ja hallitus ovat kuulemma yleensä mukana sponsoreina. Valtionavun mukana tulee iso nippu ehtoja, ja siksi ne leffat yleensäkin on sellaisia propaganadapaukkuja. Mainitut realistisemmat tapaukset ovatkin yleensä mittakaavaltaan pienempiä ja enemmän henkilödraamaan painottuvia kuvauksia sodasta.
Mielestäni aihe on mielenkiintoinen ja ansaitsee enemmän huomiota.
Runoudesta tuttu tehokeino, jolla saa tekstiin helposti lisää eloa ja leikkimielisyyttä.
Alkusointu eli toisiaan seuraavat sanat, joilla on samat alkukirjaimet. Perinteistä loppusointua on vaikea käyttää arvostelutekstissä, mutta hauskat alkusoinnut istuvat luontevasti melkein mihin tahansa. Itse käytän alkusointuja nykyään paljon.
Prätkähiirissä käytettiin valtavat määrät alkusointuja niiden legendaaristen herjojen ja heittojen pohjana, kuten
“Kautta käryävien kenkieni.”
“Kuules nyt, karvakorva.”
“Vietävän viiksiturvat!”
“Te saamarin sikamaiset sopulit!”
“Pateettiset pasta-aivot!”Tuottavuudesta
Seuraava järjestelmä on kokeilemistani tuottavuudeltaan ja laadultaan ylivoimaisesti paras:
Kirjoita ja julkaise yksi arvostelu päivässä, mielellään joka päivä. Vapaapäivisin kirjoita kaksi, joista panet toisen “varastoon” niin, että kirjoitustahti on aina vähän edellä julkaisua. Näin sinulla on tehokas rutiini sekä mukavasti aikaa parannella ja korjailla niitä tekstejä ennen kuin lähetät niitä eetteriin. Näin saa mukavasti ja vaivattomasti kirjoitettua n. 400 arvostelua vuodessa.
Toinen mukava järjestelmä on kirjoittaa heti aamuisin. Yleensä tällainen onnistuu vain viikonloppuisin, jolloin ei synny samanlaista rutiinia, ja korkeasta laadusta huolimatta itse kirjoitusprosessi on erittäin tehoton ja hidas. Tällöin yksittäisen arvostelun kirjoittamiseen voi mennä helposti 2-3 tuntia aikaa, kun tehokkaammalla rutiinilla samanlaisen vetäisee läpi keskimäärin kolmessa vartissa melkein koska tahansa.
Näitä sopii soveltaa melkein mihin tahansa muuhunkin kirjoittamiseen, ym. Rutiini on kuningas. Jos haluat tuottavuutta ja tehokkuutta, panosta kunnolliseen rutiiniin.
Kielen rytmittäminen.
Ainakin itselläni tyypillinen lauserakenne on aina päälause + sivulause. Pelkkiä päälauseita on tullut käytettyä harvemmin, koska teksti muuttuu niiden liiasta käytöstä todella töksähteleväksi.
Tekstin mielekkyyden kannalta on fiksuinta koettaa sekoittaa molempia muotoja keskenään sekä kääntää sivulauseen ja päälauseen järjestystäkin. Yksinkertaiset päälauseet voivat olla myös 1-3 sanaa pitkiä minilauseita ja tulla pidempien virkkeiden välilläkin. Retoriset kysymykset ovat tehokkaita välineitä tähän tarkoitukseen, samoin tekstin sisäiset kysymykset ja vastaukset, esimerkiksi:
“Mitä tarinan roisto siis haluaa? Rahaa vain.”
Yksi vinkki, jonka Stephen King antoi kirjoitusoppaassaan oli kappaleen tai tarinan napakka aloittaminen yhdellä sanalla tai muutaman sanan pituisella minilauseella. Hemingway erityisesti käytti hyväkseen tällaista niksiä.
Andrew Roberts: Napoleon: A Life
David G. Chandler: The Campaigns of NapoleonJos Napoleon Bonaparten elämä ja teot kiinnostaa, niin tässä on ehkä paras mahdollinen yhdistelmä mitä rahalla saa. Andrew Robertsin kirja on viimeisimpään tietoon perustuva reilu tuhatsivuinen järkäle, jossa käydään herran elämää ja tekoja läpi kaikkia säilyneitä kouluesseitä ja kirjeitä myöten. Tämän yksityiskohtaisemmaksi ei paljoa voi enää aiheen suhteen mennäkään, mutta teksti onkin yllättäen mitä mielekkäintä lukea. Tämän opuksen kirjoittamiseen ja taustatutkimukseen taisi mennä vuosikymmeniä, kun niitä pahuksen kirjeitäkin on joku vajaa 40 000 kappaletta.
Chandlerin Campaigns of Napoleon on aika tarkkaan 1200 sivua pitkä kirja, ja eeppisen massiivinen opus keskittyykin päähenkilön sijaan tämän sotatoimiin. Jos olet ikinä halunnut tietää mitään Napoleonin ajan sodista tai vaikka ajan keskeisistä sotaherroista, löytyy tieto varmasti näiden kansien välistä. Chandlerin kirja taitaa edelleen olla kattavimpia ja ylistetyimpiä teoksia aiheesta, ja tämä on taidettu julkaistakin joskus 1970-luvulla. Paha on panna paremmaksi.
Koska jatkuva lukeminen ja vaikutteiden imeminen on osa oppimis- ja kirjoitusprosesssia, lienee paikallaan antaa myös suosittelut laadukkaiden suomenkielisten elokuva-arvostelujen tuottajista ja arkistoista: Laajakuva ja Elitisti. Jos on tarvis löytää myös Leffatykin ulkopuolelta referenssimateriaalia tai tasokkaita esimerkkejä onnistuneesta suomenkielisestä arvostelusta tai vain viihteenkin vuoksi, niin näillä sivustoilla hyvää riittää.
Kauheasti muuten viime vuosina köyhtynyt kotimainen kulttuurielämä tällä saralla. Monta blogia ja julkaisua on käytännössä lopettanut toimintansa, Laajakuvakin näköjään on hiljentynyt joskus 2023. Laajiksella oli tietääkseni paljon vanhoja tykkiläisiäkin kirjoittamassa juttuja.
Tarkoitus ei siis ole ohjata ketään täältä pois, ainoastaan edistää arvostelujen tuotantoa ja ulkopuolisten positiivisten vaikutteiden leviämistä Tykillä.
