Mielenkiintoisesti PS-plussan tämän kuun peleistä löytyi RoboCop: Rogue City ja koska se oli saanut hyvää kolinaa se kiinnosti ja Peter Wellerin hyväksymisleima nimiroolina vahvisti mielenkiintoa. Hyvin nopeasti tulee ilmi tekijöiden äärimmäisen pikkutarkka tutkimustyö lähdemateriaalia kohtaan ja jokseenkin karkea tekninen toteutus, sillä pieniä kauneusryppyjä on aika isosti. Ne eivät kuitenkaan vähennä pelin nautittavuutta ja ajallisesti se rakentelee siltaa jatko-osien väliin.
Lähtökuopassa Detroitiin on saapunut uusi rikollisnero ja sekopäiset, nukea piikittävät ja diilaavat Soihtupäät haluavat messiin kaappaamalla uutislähetyksen. Luonnollisesti pnuk-henkiset kelmit antavat RoboPaskalakin käyttää voimakeinoja. Toiminnan aikana tulee kuitenkin toimintahäiriö joka päätyy telefunkeniin ja RoboSkouden omistava OCP laittaa Murphyn psykoanalyysiin sen seurauksena. Joka tapauksessa RoboJepari alkaa jäljittää uutta kelmiä, tekee ryminän aikana selvää jälkeä ainakin kahdesta konnakoplasta ja jälleen kerran OCP:ssä yritetään viritellä RoboKoukun ja koko poliisilaitoksen korvaamista ja firma on muutenkin vähemmän vahvoissa kantamissa.
Toiminnallisempien hetkien välissä on yllättävän toimivia suvantovaiheita, joissa RoboSinivuokko pääsee hienovaraisesti vaikuttamaan Detroitin asukkaisiin ja nämä vielä hyvin hienoisesti vaikuttavat tarinaan, joten sivutehtävien tekeminen kannattaa, jos haluaa nauttia tarinasta. Musta, mutta pohjimmiltaan antikorporatistinen ja poliisimyönteinen satiiri on vahvasti mukana ja RoboKissalan Poika ei missään nimessä ole pelkkä kelmejä kepeksiin lonkalta päksivä kone, vaan erinomainen, luotettava lainvalvoja ja osaa myös joustaa säännösten suhteen.
Peli on toteutettu 3D-räiskintänä, joskin RoboTinanapin raskasrakenteisuus tarkoittaa sen olevan huomattavasti vähemmän hektistä menoa. Nimipoliisi jymistelee hitaasti, mutta osaa hölkätä hieman rivakammin ja kestää osumaa erityisen hyvin, joskin pelitasapainon vuoksi käsiaseetkin nakertavat RoboPollarin romuraudaksi. Tämän vastapainona on massiivisesti 50 ammusta omaava Auto-9 ja se päksii kolmen luodin purskeita ihan peruspyssynä ja vihulaisetkin ovat pääasiassa vaihtelevasti sekopäisiä pyssymiehiä, joten raskaita mörkörötkäleitä ei paria genrepakollista pomorähinää huolimatta pidä moukaroida ja näidenkin kohdalla ollaan oltu erittäin varovaisia.
Auto-9:n lisäksi RoboKyttä osaa kahmia kelmienkin pyssyjä käyttöön ja joskus se on jopa tarpeellista, mutta pääasiassa peruspyssy riittää ja sen voi optimoida vielä järeämmäksi lyijysylkijäksi.
Kokonaisuus on erinomaisen hyvin kirjoitettu RoboCop-stoori, mutta peli itsessään on vain hyvä. Kelmien päksintä on ehtaa hupia ja audiovisuaalinen toteutus on täydellisen riittävä ja veripärskeitä on luvassa isosti.