Rob Zombie on heavy metaliin erikoistunut muusikko, joka on myös harjoittanut kauhuleffojen ohjaamista. Hänen ensimmäinen elokuvansa House of 1000 Corpses on Texas Chainsaw Massacren ylitseampuva jäljittelijä, mutta siinä on energiansa. Menestyksen houkuttelemana Zombie ohjasi myös jatko-osan, The Devil’s Rejects. Näistä kahdesta jälkimmäinen on parempi, johtuen erikoisesti toteutetusta kliimaksista. Zombie kehittyy aina elokuva elokuvan jälkeen hakien yleensä inspiraatiota muokatakseen visionsa ja kuten The Devil’s Rejects, tuloksena on melkoinen soppa. Niin myös tapahtui Halloweenin uusversion kanssa. Studio lähestyi Rob Zombiea ja pyysivät tekemään tämän elokuvan mielensä mukaisesti. Zombie on vastustanut uusversioiden tekemistä, mutta hän joko kompastui rahastuksen makuun tai sitten hänellä oli visionsa naamioiden yöstä. Jos hän on kahden elokuvan jälkeen läheskään lahjakas, sille kannattaa antaa tilaisuus.
2000-luku oli kokonainen uusversioiden aikakausi eikä siinä vielä kaikki. Batman Beginsin kaltainen läpimurto pakotti studiopamppuja kokeilemaan kaikkea uusiksi ja kauhusarjat olivat myös tätä luokkaa. Kauhuyleisön kyllästyttyä Screamin tyyliin, Sawin ja Hostelin kaltaiset ahdistukset siirtyivät kauhuskenaariolle pakottaen kokeilemaan rajoja. Saw sai vaikutteita muista Seitsemän kaltaisista psykologisista trillereistä ja kauhuosasto alkoi näin mukautumaan psykologiseen realismiin. Näiden takia sitä on huomannut, että kauhuikoneita on ruvettu inhimillistämään enemmän.
Kauhuleffojen uusversiot ovat olemassa, koska ideat loppuvat, sitten täytyy kokeilla vanhoja ideoita uusiksi ja katsoa kantavatko ne. Lopputulos voi olla hyvä identtisyydestä huolimatta (Let Me In) tai sitten ei (The Omen), huono yritys (The Wicker Man), ei niin huono yritys (Texas Chainsaw Massacre), alkuperäisen leffan juonesta poikkeava (House of Wax), tai hylätyn jatko-osan käsikirjoituksesta koottu (My Bloody Valentine). Uusversioilla on heikkouksia kompastua virheisiin, mitä ei olisi tehty alkuperäisen suhteen, mutta vahvuuksia löytyy jos heillä on näkemystä tuoda lisää lihaa luiden päälle. Sitä Halloween – sarja tarvitsi tässä tapauksessa. Jos uusi jatko-osa olisi uhannut pitkittää sarjaa entisestään tai risteyttää Michael Myers kenties toista kauhuvihollista, se ei olisi auttanut paljoa, koska se ei sovi Michaelin maineelle. Siksi uusversio kuulostaa paremmalta idealta ja olin optimistinen, kun se ilmestyi. Fanien reaktio näytti jakautuneen…
Kirjoitan kantani kolmen näytöksen pohjalta ja teen loppupäätelmän…
1. MICHAELIN SEKOAMINEN: Tarina käynnistyy 10-vuotiaasta Michael Myersista, joka tappaa lemmikkirottansa ja sitten meille esitetään hänen perheensä. Äiti on strippari, isäpuoli on sadistinen kusipää ja isosisko Judith on bitch. Ainoa, josta Michael välittää tässä perheessä äitinsä lisäksi, on pikkusisko Boo (myöhemmin Laurie). Elokuva ottaa siis kantaa Michaelin mielenliikkeisiin ja tekee ne lopullisesti selväksi, minkä tulosta hän on. Fanit eivät pysty hyväksymään tätä siksi, kun Michael Myers on tietynlainen ”ikoni”, mutta minä kuulun sitten niihin, jotka arvostavat tätä psykologista näkökulmaa.
Rob Zombie osaa kirjoittaa enimmäkseen tärähtäneistä ihmisistä ja hän on parhaimmillaan kuvatessaan roskaväkidialogia kaikkine kirosanoineen. Carpenterin versiossa Haddonfield oli rauhallinen pikkukaupunki, missä Michael oli uhka tälle ympäristölle, mutta Zombien versiossa Haddonfield on peräkylä, missä Michael on ympäristönsä tuote. Selitykset Michaelin mielenvikaisuuteen upposivat minuun mm. siksi koska tämä ohjaajansa näköinen roskaväkikylä teki leffasta mielenkiintoisemman ja tällaista ei näe Halloweenissa kovin usein. Se sekoittaa katsojan virtapiirit, sillä nyt kun Michael ja tämä ympäristö ovat tavallisuudesta poikkeavia, me oikeastaan säälimme Michaelia eniten, mutta silti olemme kiinnostuneita muista henkilöhahmoista. Vaikka ”The Shape” on nyt hirviö, jolla on sielu, kauhu ei ole kadonnut tietyistä draamaelementeistä huolimatta. Michael ei ole tässä osassa pelottava siitä syystä, että hän on mörkö vaan psykologisista syistä. Hänen kehityksensä sulkeutuneesta pojasta tappokoneeksi on perin kiintoisaa ja melko pelottava, uskottava ajatus. Hyväksi valinnaksi osoittautunut Daeg Faerch pääsee lausumaan ensimmäiset Michael Myers – repliikit. Faerch luo vaikutelman Michaelista, jolla on sekä enkelin kasvot että paholaisen silmät. Rob Zombie ei elokuvissaan rankkoja kuolinkohtauksia säästele ja niin hän onnistuu käsittelemään ensimmäistä tappokohtausta lähikuvien, Daeg Faerchin suorituksen ja Tyler Batesin musiikin kautta kiitettävän satuttavasti. Elokuvassa on lukuisia vastaavia pätkiä eikä yksikään niistä tunnu tarpeettomalta vaikka tässä kaadetaan melkein 20 henkeä.
2. MICHAELIN MIELISAIRAALAVUODET: Murhien jälkeen Michaelin tuhoisa puoli paljastuu, hänet passitetaan hoitoon ja tohtori Loomis lupautuu tämän psykiatriksi yrittäen päästä tämän mielen sisään. Vaikka Zombie ei ole loistelias käsikirjoittaja, niin hän pystyy kirjoittamaan elokuvan hengen mukaisesti ytimekkäitä psykologisia kohtauksia. Ohjaajan vaimo Sheri Moon-Zombie pääsee alun ohella esittämään näissä pätkissä taitojaan Michaelin murtuneena äitinä ja hänen suorituksestaan tulee yksi leffan parhaimmista. Mutta leffasta jää kuitenkin eniten mieleen Tohtori Loomisia esittävä Malcolm McDowell, jolla ei ole samanlaista lähestymistapaa Donald Pleasencen kanssa, mutta vastaa silti leffan parhaimmista hetkistä ja kykenee tekemään hahmosta elokuvan sydämen. Tohtori Loomisin rooleja esittäneet Pleasence ja McDowell ovat karismaattisia esiintyjiä ja sen takia kummatkin istuvat tähän rooliin, vaikka edellinen onkin se paras Loomis. Siinä missä Pleasence esitti pakkomielteenomaista lääkäriä, joka haluaa pysäyttää potilaansa, McDowellin esittämä Loomis pyrkii auttamaan potilastaan parhaansa mukaan, mutta hänelläkin on itsekkäät puolensa. Lääkärin velvollisuus auttaa potilastaan ajaa kuitenkin tätä hahmoa eteenpäin. Elokuvan mielisairaalapätkiin sisältyy paljon kekseliäitä hetkiä, kuten Loomisin dialogipätkät Michaelin kanssa, Danny Trejo vartijan roolissa, kuten myös pahamaineinen raiskauskohtaus, mikä mielestäni sulautuu tasaisesti yhteen tämän karun kokonaisuuden kanssa. Kuitenkin Michael pakenee ajan myötä ja elokuvan kolmas näytös alkaa…
3. MATKA HADDONFIELDIIN alkaakin jo tässä vaiheessa muistuttaa enemmän esikuvaansa ja loppuleffa menee alkuperäisen juonen säännöillä. Haittapuolet näkyvät tässä, koska leffa joutuu tässä vaiheessa tyytymään John Carpenter – sääntöihin seuraamalla alkuperäisen juonen tapahtumaketjua eivätkä identtiset kohtaukset pysty välttämättä kilpailemaan Carpenterin version kanssa, mutta nyt kun se on sanottu, henki säilyy yhä kahden edellisen näytöksen linjalla. Viimeinen tunti kuluu eri lähtökohtien kautta, joten hahmojen motiivit on mutkistettu ja tietyt asiat, mitkä Zombie halusi muuttaa omaa versiotaan varten, toimivat hyvin, kuten maskin merkitys. Tyler Mane ei ole luonnostaan pelottavan näköinen, mutta Michael Myersiksi pukeutuneena sitä laskee alleen nähdessään tämän jättiläisen toiminnassa. ”The Shape” ei ole näyttänyt uhkaavammalta sitten ´78. Scout Taylor-Compton täyttää mukiinmenevästi Curtisin kengät Laurien roolissa tehden tästä omansa. Laurie on muuttunut enemmän tavalliseksi teiniksi, mutta sitä ei voi silti kiistää, että Compton on scream-queen paremmasta päästä. Lopussa alkaa näkyä ohjaajalle tyypillinen ylitseampuvuus ja niin leffa menettää osan uskottavuudestaan, mutta viimeiset minuutit kantavat niin, että sitä oltiin penkissä kiinni, puhumattakaan täydellisestä loppusilauksesta (laukaus, huudot, lähikuvat, kotivideomateriaalia ja lopputekstit vanhan kunnon Halloween – musiikin kera). Zombiella oli täten myös näkemyksensä siitä, että jatko-osaa ei tarvita, mutta toisin kävi.
LOPPUPÄÄTELMÄ: Rob Zombien Halloween on enemmän monimutkaisempi ja rosoisempi kuin alkuperäinen leffa, mutta se ei tarkoita että se olisi parempi. Pidän Carpenterin otteesta enemmän, koska käsitys möröstä kantaa paremmin vaikka en halvenna Zombien otetta myöskään ja niiden vertaaminen tyylin suhteen on turhaa. John Carpenterin Halloween on ohjaajansa elokuva eli nuoren, innokkaan ammattilaisen työtä. Rob Zombien Halloween on myös ohjaajansa elokuva eli aloittelevan, erikoisen ohjaajan taidonnäyte. Jos sen hyväksyy, jälkimmäisestä voi tykätä.
