Pirkka-Pekka Petelius tekee vimmaisen roolin Aki Kaurismäen kumiankkabisneksessä liikkuvassa Hamletissa.

23.7.2008 18:11

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Hamlet liikemaailmassa
Valmistusvuosi:1987
Pituus:86 min

Tätä elokuvaa on erittäin vaikea arvostella. Mutta yritetään.

Suomen elokuvaohjaajaa jumalan armosta, Aki Kaurismäkeä, on usein haukuttu teostensa maneerisuudesta ja liiasta minimalismista. Mikä onkin joidenkin hänen työväenluokkaa kuvaavien teosten kohdalla hieman jopa totta.
Mutta katsokaa tämä elokuva, niin elämän tarkoituksen selviäminen on yhtä porrasta lähempänä. Työväenluokka on vaihtunut rikkaisiin liikemiehiin ja muihin pohattoihin, suoraan oikeiston maaperälle.
Kaurismäki sanoi ensimmäisen elokuvansa, Rikoksen ja rangaistuksen kohdalla, että parempi pudota korkealta jos pitää pudota, koska silloin katkeaa jo muutakin kuin jalat. Ja nytkään Shakespearen Hamletia filmatisoidessa, Kaurismäki ei kaadu.
Muutamia muita Kaurismäen elokuvia on kuvattu aikuisten saduiksi, mutta nämä Hamletin vaiheet ovat hyvin, hyvin kaukana siitä.
Kaurismäki on ohjannut uskomattoman julman ja raadollisen elokuvan. Liikemaailma on paha ja raadollinen, ja ihmiset joko tekopyhiä tai ilkeitä – tai usein jopa molempia. Ainoastaan Puntti Valtosen autonkuljettaja Simo tuntuu säästyvän tarinan loalta.

Tarina alkaa kun Hamletin isä (Pentti Auer) kuolee murhattuna ja Hamletin äitiä (Elina Salo) alkaa piirittää Hamletin isän liikekumppani Klaus. Hamlet taas tahollaan piirittää lapsuudenystävänsä Laurin (Kari Väänänen) kaunista Ofelia-siskoa (Kati Outinen).
Laurin ja Ofelian isä Polonius (Esko Nikkari) on Klausin liikekumppani ja yhdessä he juonivat kumiankkateollisuuden parissa.
Tästä alkaa uskomaton kuolemien, juonittelun ja rakkauden sarja, jonka keskellä Hamlet (Pirkka-Pekka Petelius) tietää enemmän kuin aluksi uskotellaan.

Hamletin roolin tulkitsee paremmin komedioista tunnettu Pirkka-Pekka Petelius vimmaisella raivolla ja antaumuksella.
Petelius on suomen näyttelijätaivaan unohdettu tähti, James Potkukelkan takana on loistava näyttelijä, jolle Kaurismäki antoi ansaitusti nimiroolin. Peteliuksen lakoninen hulluus antaa elokuvalle voiman, se on sen hehkuva sydän. Kari Väänänen taas näyttelee itselleen ominaisella runollisella voimalla. Myös 60-luvun romanttiset tähdet, Elina Salo ja Esko Salminen tekevät hienot roolit. Kaurismäen luottonäyttelijä Kati Outinen nähdään Hamletille etäisenä Ofeliana. Kuten aina Kaurismäellä, roolitus toimii erittäin hyvin ja sivuosissakin on nimekkäitä näyttelijöitä (esm. Aake Kalliala) poninhäntäisenä pikkugangsterina.

Kaurismäki kuvautti elokuvan mustavalkoisena ja se vielä korostaa liikemaailman ja rahan kylmyyttä ja ankeutta. Elokuva on kuvattu hieman ennen lamaa, jolloin niin sanottu kasinotalous oli vallassa ja Lacoste, sekä BMW:t myivät.
Kaurismäen seuraava elokuva Ariel olikin omistettu suomalaisen todellisuuden muistolle, mutta saman tittelin olisi voinut antaa myös Hamletille. Poloniuksen uusi bisnes, kumiankkateollisuus, onkin vertauskuva tälle hulluudelle. Vain kumiankat jäivät.

Arvosteltu: 23.07.2008

Lisää luettavaa