Marlon Brandon Kurtzista tulee elokuvan kantava voima, valopilkku ja Jumala.

19.8.2003 21:18

Arvioitu elokuva

Alkuperäinen nimi:Apocalypse Now
Valmistusvuosi:1979
Pituus:153 min

Ilmestyskirja Nyt oli minulle pari viikkoa sitten aivan tuntematon teos. Eräiden henkilöiden suosittelemana päätin ostaa lätyn ja Anttilastahan tuo löytyi ALE-laarista. Kyseessä on siis Redux-versio, eli noin 50 minuuttia pidempi versio alkuperäisestä. Alkuperäistä en ole nähnyt, joten kaikenlaisen vertailun siihen voi unohtaa.

Kapteeni Willard(Martin Sheen) murehtii yksinäisessä hotellihuoneessa sotaa ja kotia viskipullon kera. Mielessä paukkuu napalmipommit ja mielessä soi:”This is the end, my only friend, the end… Aikamoinen aloituskohtaus, eikä vain? Vähän ajan päästä näkökulmaan ilmestyvät kaksi sotilaspoliisin tyyppistä heeboa, jotka raahavat Willardin muutaman ison kihon eteen, joilla olisi tehtävä annettavana.

Tehtävän kohde on Kurtz(Marlon Brando). Walter Kurtz, kommandojoukkojen eversti. Mahtava sotilasura takana. ”Tuhat kunniamerkkiä”, huippukoulutus jne. Kuitenkin, kun Kurtz tuli Vietnamin viidakkoon, niin hänen karaistunut näki jotain sellaista, mikä sai ison pyörän heittämään. Tästä lähtien Kurtz on käynyt sotaa oman pienen yksityisarmeijansa kanssa, jotka majailevat Kambotsean ja Vietnamin rajalla. Tarkka kuvaus tehtävästä on: Eliminointi. Willard hyväksyy tehtävän ja saa avukseen pari miestä ja veneen, jolla koko remppa lähtee Nung-jokea pitkin Kurtzia kohti.

Matka on täynnä kyliä, jotka saisivat pahimmankin kyynikon kiljumaan ja repimään hiuksiaan ja ihmisiä, jotka oletettavasti ovat Kurtzia normaalempeja. Ensimmäisellä tavataan mm. Kilgore(Robert Duvall). Hieman hullu eversti, jolla on pakkomielle surffauksesta. Toisaalla törmäillään puputyttöihin ja siltaan, joka on raja Kurtzin mieleen. Mutta matka jatkuu ja kohta näkyy jo määränpää. Kurtz.

Rehellisesti sanottuna: Tämä saattaisi olla SE sotaleffa. Tämä saataisi olla SE. Paras. Mutta silti ei. Kaikki puree hyvin, mutta se ei ole kumminkaan aivan täydellinen. Shokeeravia, suuria, lähes mammuttimaisia kohtauksia, joiden toteutus oli tuohon aikaan veren ja hien takana. Vietnamilaiskylä pommitus raikuvien torvifanfaarien kuuluessa taustalla on yksi parhaista kohtauksista ikinä.

Näyttelijät ovat, tarvitseeko sitä sanoakaan? Mahtavia. Marlon Brandon Kurtzista tulee elokuvan kantava voima, valopilkku ja Jumala. Matkalla tapahtuu toki kaikenlaista ja lähes yhtä mieleenpainuvaa, mutta lopullinen runko muodostuu Willardin mietiskelyt Kurtzista. Lopussa on jo pakahtua, kun Kurtz makaa paikallaan. Tämä mies oletettavasti tietää ultimaattisen taistelumetodin. Täydellinen tapa hallita sotaa, tapa joka oletettavasti vei palan Kurtzista. Robert Duvallin rooli Kilgorena oli samoin jotain ihmeellistä. Eräässä sivuroolissa on myös mies joka nykyään ansaitsee elantonsa tietokonemaailmassa, jossa nahkavaatteet ja aurinkolasit ovat must.

Loppujen lopuksi: Tämä on kyllä ehdoton klassikko, joka kyllä kuuluu jokaisen vähääkin sotaleffoista tykkäävän mieleen. Se tarjoaa mieleenpainuvan matkan ja päänsäryn, jos antaa harmaille aivosoluilleen vähänkään tilaa Kurtzin filosofialle.

Arvosteltu: 19.08.2003

Lisää luettavaa