Siitä, että Emily Rosen riivaaja näki ensi-iltansa syyskuussa 2005, voisi päätellä yhden John Grisham -oikeussalijännäreistä viettäneen paljon intiimejä hetkiä 70’s-horror-klassikoksi tituleeratun Manaajan kanssa joulukuussa 2004…
Vaikka leikittely tönästäisiin syrjään tässä vaiheessa ja annettaisiin tilaa riivaajaolioille, ei käy kiistäminen, että Emily Rosen riivaaja on puoliksi klassinen oikeussalivääntö ja puoliksi perinteinen manausbuumin luoma kauhuraina. Oikeussalissa nimittäin puidaan sitä, onko kirkonmies syyllinen vai syytön Emily Rosen jo tapahtuneeseen kuolemaan, jonka mysteeriä kohden leffa takaumissaan matkaa. Hassua kyllä, tuo epäilyttävä ja outo sekoitus toimii yllättävän monella tasolla.
”Televisiosarjamurhaaja” Dexterin sisko Debra Morganin roolista parhaiten tunnettu Jennifer Carpenter hoitaa elokuvassa kidutetun Emily Rosen osan (hox. ei saa sotkea Havenin ihastuttavaan näyttelijätär Emily Roseen) ja kaatuilee lumihangessa kärsivänä, kun samaan aikaan Laura Linney pääsee helpommalla: hän vain näyttää mahdollisimman stressaantuneelta ja pitää oikeussalissa puolustuspuheita pappismiehelle. Miinuksia tulee muutama siitä, kuinka tunneköyhästi ja hitaasti oikeussalissa juttua lopulta puidaan. Vain hetkittäin Laura ja muut Ally McBeal -kamut jaksavat syttyä Emily Rosen murhakeissin takia.
Jos oikeussalin rauhallinen tahti on pieni miinus, isompi miinus leimataan Emily Rosen saatanallisen riivaajan otsaan siinä vaiheessa, kun elokuvaa aletaan markkinoida jopa tositapahtumiin (!!!) perustuvana tekeleenä. Jokainen kiinnostunut voi vapaasti vaikka tutkaista tapauksen ”Anneliese Michel” ja todeta kuinka Emily Rose pirullisen äkkiväärine käänteineen luuraa lähinnä Hollywood-kyltin tutuissa varjoissa – ei tosiaankaan 70-lukulaisessa Länsi-Saksassa. Jonkinlainen pieni maininta tarinan innoittajasta olisi vielä mennyt, mutta tositapausleima on lähinnä korni. Korniutta löytyy myös loppupuolen syvästä uskonnollisuudesta, mutta toisaalta moni muukin manausta käsitellyt elokuva on sortunut riivatulla tiellään jo paljon aiemmin. Niinpä Emily Rosen kärsimysnäytelmän kuvailu ansaitsee kirkkaasti puhtaat paperit.
Jos Emily Rosen riivaaja olisi kokonaisuutena edes puoliksi yhtä hyvä kuin sen komea DVD-kansi tai tyylikäs intro, se olisi viime vuosikymmenen muistettavimpien kauhuleffojen joukossa. Nyt se on lähinnä ihan kivasti viihdyttävä leffa, jossa Jennifer Carpenter vääntelehtii aika hiton pelottavasti.
