Alistair MacLean erikoistui vauhdikkaaseen sotaseikkailuun. [I]Kotkat kuuntelevat[/I] on juuri sitä: mukana on superkova, superjuonikas ja supertyyni brittimajuri John Smith (Richard Burton), aivan yhtä kova, juonikas ja tyyni amerikkalaisluutnantti Schaffer (Clint Eastwood), kaunis vakooja Heidi (Ingrid Pitt), Gestapon kätyri majuri Von Hapen (Derren Nesbitt), vangittu amerikkalainen kenraali Carnaby (Robert Beatty) ja luonnollisesti kuvauksellinen alppimiljöö köysiratoineen. Täällä siis paukutellaan, ammuskellaan nazeja, tapellaan vakoojia vastaan ja muutenkin ollaan hurjina. Tuleepa siinä sivussa juonikin kursittua kasaan, joskin aika epäuskottavaksi se jää. Taitaa Korkeajännitys olla isosti velkaa MacLeanille…
Brian G. Hutton ohjaa toimintaleffaa mistä ei vauhtia puutu ja juontakin on mukana ainakin kuuden elokuvan tarpeisiin. Eipä sillä ole väliä, sillä toimintaleffalle varsin pitkästä pituudesta käytetään kaikki silkalle meiningille tai sen valmistelulle. Ryminässä jää helpolla huomaamatta anakronismit ja muut virheet, mutta onko sellaisilla väliä? Tärkeää on se että uhkaavia nazeja ammuskellaan, pommeja paukkuu ja katsoja viihtyy koko ajan.
Walesin lahja elokuvataiteelle, Richard Burton toimittaa MacLeanille tyypillisen superkovan brittisotakoneen joka tietää kaikesta aina kaiken eikä koskaan hämmenny mistään käänteestä. Flegmaattisen, mutta toimivan Burtonin lisäkovikkeena on Clint Eastwood erityisen yrmynä Schafferina joka taitaa pääosin vastata ruumiskasojen kasvattamisesta. Ingrid Pitt on luonnollisesti herkkua silmille ja ei myöskään ole avuton neito hädässä. Nazien rivistössä on vakuuttavan rumaa lössiä, joskin Derren Nesbitt jää mieleen, mutta vain SS-paraatipukunsa ansiosta.
Vanhanaikainen toimintamäiske vanhalta ajalta. Meininkiä, nimekkäitä näyttelijöitä ja nazeja varsinaisen pyttipannujuonen lisukkeena ja viihdearvoa piisaa.
