Kun sain Tropic Thunderin käsiini, odotin siitä tavallista toimintakomediaa, joka olisi sellainen perus OK. Mutta, kuten monesti muutenkin käy, sitä saa mitä ei tilaa. Leffahan olikin hulvattoman hauska, mahtipontinen ja räiskinnäntäyteinen toimintaparodia! Huumori tosin on kovin omaperäistä, enkä ihmettele, jos se toimii toiseen ja vieruskaveriin ei. Minuun se kuitenkin iski, ja naurettua ääneen tuli moneen otteeseen.
Lähes kaikki osuu jetsulleen, paitsi jotkut näyttelijät. Vaikka umpinössö narkkari ja hermoja raastava nörtti ovatkin hauskoja hahmoja, menettävät ne tehoaan huonosti näyteltyinä. Jack Black ja Jay Baruchel eivät siis onnistuneet kovinkaan hyvin. Päinvastoin taas Ben Stillerin superhero-hahmo ja Tom Cruisen uskomattomasti maskeerattu puutteellisen sanavaraston omaava kovanaamapomo ovat loistavia rooleja maustettuna vakuuttavalla esiintymisellä. Myös Jon Voightin näyttäytyminen ruudulla elokuvan loppupuolella on hauska yllätys, vaikkei hän liity juoneen mitenkään.
Tugg Speedman (Ben Stiller) on elokuvamaailman sammuva tähti katastrofielokuvansa ”Simple Jack” jälkeen. Nyt hän esittää pääosaa historian kalleimmassa sotaelokuvassa, joka kertoo Vietnamin sodassa taistelleesta USA:n kansillissankari ”Neliapilasta”. Elokuvan kuvausvaiheessa tulee ongelmia ja käsis menee uusiksi. Viiden päänäyttelijän joukko lähetetään Vietnamin metsiin piilokameroiden sekä oikeiden räjähteiden ja väijytyksien keskelle, jotta saataisiin todenmukainen kuva taistelusta. Tietenkään kaikki ei mene putkeen. Ohjaaja räjähtää ensimmäisen minuutin aikana. Mitä sen jälkeen tapahtuu, on yhtä komedian ja räiskinnän ilotulitusta…
Huumori on pääosin hyvää, mutta jää paikoitellen varsin alkeelliseksi, kliseiseksi tai alapäähuumoriksi. Tosin kliseistä ei tässä tapauksessa rokoteta, sillä kliseethän ovat parodioissa omiaan. Suurimmaksi osaksi huumori on loppujen lopuksi terävää tai vaan niin päättömiä keskusteluja tai kohellusta, että niille on pakko nauraa.
Hieno ohjaus, käsikirjoitus ja näytös Ben Stilleriltä, joka ei mielestäni ole saanut ansaittua kunnioitustaan 2000-luvun parhaiden näyttelijöiden joukossa. Elokuva ei ole laadultaan maailman kärkeä, mutta se ei välttämättä ollut tarkoituskaan, kun kerran on kyseessä parodiapätkä. Kyseisen genren parhaimmistoa ehdottomasti. Tässä tapauksessa tärkeintä on kuitenkin se, ettei vajaa kaksi tuntia mennyt hukkaan, vaan hauskaa oli. Pituudesta vielä: Parodiaksihan leffa oli liian pitkä. Mutta, koska kyseessä ei ole pelkkä parodia, vaan elokuva, jossa on myös koossapitävä rento juoni, on pituus juurikin oikea.
Katsokaa ihmeessä, mutta sanon vielä: Älkää pitäkö minua täysin kahelina jos ette pidä, koska tiedän ettei tämäntyyppinen huumori pure ihan jokaiseen!
