Åke Lindman sai Tali-Ihantala 1944 valmiiksi juuri Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlan alla. Elokuva kertoo kesä-heinäkuussa 1944 käydystä Tali-Ihantalan taistelusta, jolla varmistettiin se, etteivät neuvostojoukot kyenneet valloittamaan Suomea. Taistelu oli Pohjoismaiden suurimpia taisteluja.
Tämä on jo toinen Lindmanin ohjaama jatkosota-aiheinen elokuva. Edellinen elokuva Framon främsta linjen kertoo ruotsalaisesta komppaniasta. Tali-Ihantala 1944 taas keskittyy kyseiseen taisteluun. Muuten sitten elokuvissa on paljonkin yhteisiä piirteitä. Muun muassa kummassakin on käytetty dokumenttiaineistoa ja molemmissa on ruotsinkielisillä iso rooli.
Tali-Ihantala 1944 omaa samat ongelmat kuin Lindmanin edellinen sotaelokuva. Tämä elokuva, kuten Framon främsta linjenkin, on toteutettu sekoittamalla elokuvaa ja dokumenttia. Mutta tällainen sekoitus ei ainakaan Lindmanilta onnistu. Hän ei selvästikään osaa päättää, tehdäkö dokumenttia vai sotaelokuvaa. Aluksi näytetään tekstimuodossa jatkosodan päätapahtumat. Se ei kuitenkaan anna mitään sellaista, mitä ei ennestään koulun historiantunneilta tietäisi. Myös elokuvassa nähtävät mustavalkoiset arkistomateriaalit ja kartat ovat melko turhia.
Toinen iso ongelma löytyy käsikirjoituksesta. Pahan ongelmat muodostavat todella ohuet hahmot. Heistä ei saa mitään otetta. Harvoin näkee näin kehnosti kirjoitettuja hahmoja. Heistä ei jää mieleen muuta kuin nimet, jos sitäkään. Kun hahmoista ei saa mitään irti, niin heidän kohtalonsa tuntuvat hyvin yhdentekeviltä. Hahmojen kuolemat eivät aiheuta minkäänlaisia tuntemuksia. Eikä tarinaakaan ole oikein olemassa. Tapahtumat sijoittuvat Tali-Ihantalan taisteluun ja homma pyörii muutaman henkilön ympärillä, mutta sotilaiden tarinaa ei mitenkään kehitetä. Ja myös dialogi on todella tönkköä. Dialogi koostuu lähinnä käskyistä, käskyjen vastaanottamisesta ja muutamasta satunnaisesta lausahduksesta.
Vaikka Tali-Ihantala 1944 sisältääkin lukuisia heikkouksia, niin on tässä paljon hyvääkin Tali-Ihantalan taistelun päätapahtumat kerrotaan hyvin ilman mitään ylimääräistä paatosta. Sotaakaan ei kaunistella, vaan vammat ovat aika ikäviä. Mutta taistelut itsessään eivät ole kovin realistisia. Homma sujuu hieman helpontuntuisesti, eikä sotilaiden välilläkään ole mitään ongelmia.
Tali-Ihantala 1944 on kyllä ihan kiva kuvaus yhdestä jatkosodan ratkaisutaistelusta, mutta paremmalla käsikirjoituksella tästä olisi saanut huomattavasti paremman elokuvan. Voi olla, että sopii enemmän koulujen historiantunneille, kuin vaikkapa viikonlopun viihteeksi.
