Mommy (2014)
Xavier Dolanin Cannes-palkittu Mommy on rajattoman äidinrakkauden muotokuva. Leskeksi jäänyt Diane (Anne Dorval) on sinkkuäiti, joka päättää - viranomaisten neuvoja uhaten - elättää ja opettaa ADHD-diagnosoidun, väkivaltaan taipuvaisen teini-ikäisen poikansa Steven kotona, sillä laitos ei äidin mielestä ole pojalle oikea paikka. Äiti ja poika löytävätkin elämäänsä hulvattoman tasapainon, joka on kuitenkin kovin herkkä särkymään. Heidän arjestaan puuttuu monia asioita, mutta rakkautta ei koskaan.... Lue lisää
- Ensi-ilta: 16.01.2015
- Ohjaajat:
- Xavier Dolan
- Käsikirjoittajat:
- Xavier Dolan
- Pääosanäyttelijät:
- Anne Dorval, Antoine Olivier Pilon, Suzanne Clément
- Maat:
- Kanada
- Kielet:
- ranska, englanti
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Onnistuneesti sääntöjä rikkoneet elokuvat
Vaikka elokuva on taidetta, eikä taiteessa lähtökohtaisesti ole sääntöjä, on tässäkin taiteenlajissa kirjoittamattomat perusteensa joita ei tule rikkoa. On kui... Lue loput
Leffavuosi 2015: tsekkaa nämä
Jos mennyt vuosi oli elokuvatarjonnaltaan monipuolinen, värikäs ja laadukas, sitä näyttäisi olevan myös vuosi 2015. Leffatykki listaa joitain vuoden kiinnostav... Lue loput
Saman kategorian TOP-leffoja
Suosituksia
Kommentit
Titan90
Käyttäjä
Lähitulevaisuuden Kanadassa on laadittu laki, jonka pohjalta huoltajan on mahdollista sijoittaa lapsensa erilliseen laitokseen, mikäli ei koe pär... Lue loput
Jautsi
Käyttäjä
Mielenkiintoista oli seurata lukioranskalla tätä kanadanranskan ja kirjakielen vaihtelua. Mommy Diane itse tuntui käyttävän kanadanrans... Lue loput
Arvostelut
Kun enkelit katosivat.
JustinHenryFan 26.01.2017 12:59
Videot
Kuvat
Kommentit
Titan90
Käyttäjä
15.06.19 klo 12:44
Lähitulevaisuuden Kanadassa on laadittu laki, jonka pohjalta huoltajan on mahdollista sijoittaa lapsensa erilliseen laitokseen, mikäli ei koe pärjäävänsä itse. Diane "Die" Despres ei kuitenkaan halua tätä korttia käyttää, vaan ottaa teini-ikäisen, väkivaltaan taipuvaisen ja heikohkon itsekontrollin omaavan jälkikasvunsa luokseen asumaan, kun tavallinen lastenkoti päättää pistää pojan pihalle. Diane ottaa kontolleen myös Steven koulutuksen kasvatuksen ohella ja varsin pian kaksikko onkin tukkanuottasilla, eikä arkielämä tahdo millään onnistua.
Naapurissa asuva, hermolomaa viettävä, ilmeisestikin burnoutista kärsivä nainen huomaa kaksikone tilanteen ja päättää tarjota auttavaa kättänsä opiskeluasioihin liittyen. Hänestä tuleekin valtava tukipilari kahden hengen perheen taistelussa menneisyyden ja jossain määrin myös nykyisyyden demonien kanssa. Valtio kun ei tahdo jättää Stevea rauhaan vanhoista tapahtumista, joihin liittyy muun muassa tuhopolttoa ja väkivaltaista toimintaa.
Mommyn alkupuoli on lähes komediallinen farssi kuvainnollisesti kädettömän äidin ja tämän levottoman pojan kanssakäymisestä. Ala- ja ylämäkiä riittää, mutta lopulta kaksikko löytää yhteisen sävelen ja tasaisemmalla hetkellä kaikki sujuu itse asiassa varsin mallikkaasti. Onnekseen teos ei kuitenkaan tyydy pelkästään tähän, vaan syventää näkemystään ajan edetessä. Se käykin alun ja lopun välissä laajan kirjon draama eri vaiheita ja onnistuu olemaan erittäin monipuolinen, mutta samaan aikaan riittävän yksinkertainen ja yhteen asiaan kiinnittyvä kokonaisuus.
Parasta antia elokuvassa on kuitenkin sen realistisuus ja jokapäiväisyys. Sen tarina voisi aivan hyvin olla kenen tahansa yksinhuoltajan elämänkerrasta, kertomuksesta joita riittää nykypäivänä pilvin pimein. Mommy osuu varmasti todella monelle ihmismielelle kuin nyrkki silmään, sillä se ei turhia kaunistele, rehentele tai elvisele, vaan on juuri sitä mitä tällaisen tarinan voisi kuvitellakin olevan. Joskus ne voimat loppuvat ja on tehtävä se kaikkein vaikein päätös.
Jautsi
Käyttäjä
10.06.19 klo 08:45
Mielenkiintoista oli seurata lukioranskalla tätä kanadanranskan ja kirjakielen vaihtelua. Mommy Diane itse tuntui käyttävän kanadanranskaa ärsytettynä ja hyvänlaisessa seurassa, mutta toisinaan hänen puheensa lauhtui melkein ymmärrettäväksi.
Kuvakoolla pelaaminen tuntui lähinnä ärsyttävältä ja ne muutokset olivat hieman ennalta-arvattavissa. Musiikki oli valittu omituisesti, lieneekö ollut elokuvan tekijän omaa fiilistelyä, että "ai, tässäpäs olisi hyvä kappale tähän saumaan!" Tämäntyyppisiä valintoja joutuu valitettavan usein kuuntelemaan lopputekstien yhteydessä.
Tarina sinänsä tuntuu uskottavalta. Äiti on melkein todellisen tuntuinen hahmo, samoin poika. Naapurin tädin omistautuminen Steven opetukseen tuntuu sentään ylimitoitetulta. Paras yksittäinen teema tässä elokuvassa on väkivallantekojen oikeusvaikutusten kuvaus.
Keräilijä
Käyttäjä
19.08.18 klo 21:57
Äidin rakkaus on voimallista ja pelastavaa. Juurikin tästä voimasta kertova asianmukainen elokuva joka näyttää hyvin myös nuoren miehen kärsimyksen. Globaalisti maailma voi huonosti joten tämä on kyllä siinä suhteessa hyvinkin ajankohtainen.
dbgirl
Käyttäjä
29.11.17 klo 12:55
Elokuva sijoittuu leffan julkaisuhetkestä vuoden eteenpäin, kuvitteelliseen lähitulevaisuuteen. Kanadalaisessa kaupungissa on säädetty laki, jonka mukaan vanhemmat voivat kipata halutessaan ja ilman seurauksia vaikeahoitoiset lapsensa kaupungin kontolle ja jatkaa elämäänsä normaaliin tapaan. Diane joutuu leffan aluksi päättämään viekö lapsensa pois hoitolaitoksesta jossa poika Steve on aiheuttanut enemmänkin kuin harmeja, vai käyttääkö hän uutta säädöstä hyväkseen. Hän päättää että ADHD-lapsensa (jolla on ilmiselvästi muitakin ongelmia kuin vain ylivilkkaus, mm. väkivaltaisuus) paikka on kotona ja heidän vaikea, mutta vaiheikas ja vihan/rakkaudentäyteinen äiti-lapsi-suhteensa voi alkaa.
Leffaa oli aluksi vaikea katsoa sen omituisen kuvasuhteen vuoksi, turtumiseen meni melkein tunti, mutta ei se silti haitannut leffan katsomista ja sille oli kuitenkin ihan perusteltu syy minkä vuoksi se ei tuntunut kikkailulta mitä se olisi voinut helposti olla. Minusta tämä oli erittäin hyvin näytelty ja aidon oloinen, puheet ja käyttäytymiset olivat elokuvallisuudestaan huolimatta erityisesti äidin kohdalla todella aitoja. Kun Diana (jota leffassa kutsutaan nimellä Die) juo alkoholia yhdessä kohtauksessa naapurinsa Kylan kanssa, tuntuu väistämättä siltä että ilo on aitoa ja rupesin nauramaan yhdessä heidän kanssaan, joivatkohan he oikeastikin alkoholia... Mutta myös kohtaus jossa Die joutuu pakenemaan poikaansa henkensä edestä, tuntui aidosti pelottavalta. Heidän elämänsä on yhtä taistelua jossa välillä hengähdetään ja on kivaa, mutta ainakin se tuntuu elämiseltä. Tässä käsitellään paljon ongelmallista äiti-lapsi-suhdetta, pidän sen tavasta esitellä että ei ole mitään selkeää syy-seuraus-suhdetta mutta itse rupesin miettimään mistä Steven kaikki käytös johtuu. Tämä pisti ajattelemaan mitä itse tekisi jos olisi samanlaisessa tilanteessa, tuntuu että minä en kestäisi sitä, mutta ei sitä toisaalta voi tietää ennen kuin se on omalla kohdalla. Vaikka aiheesta ei paljoa puhuta, tuota kuitenkin tapahtuu jonkin verran ja siitä olisi hyvä puhua enemmänkin.
Aiemmin mainitsemani naapuri Kyla on hieman outo, etäinen hahmo josta en saa oikein otetta. Leffassa annetaan ymmärtää että hänelläkin on hieman (henkisiä?) ongelmia, ja yksi epämääräinen kohtaus Steven kanssa sai minut olemaan hieman epäileväinen hänen ystävällisyyttään ja ujouttaan kohtaan, mutta mitään ei kerrota suoraan. Kohtauksesta saa itse päätellä mitä haluaa, minulle tuli hänestä hieman creepyt tunteet sen kohtauksen jälkeen. Hänen hahmonsa oli kuitenkin hyvä lisä vaikka elokuva olisi voinut olla hyvä vain niiden kahden päähenkilön turvinkin. Nyt se ei tunnu niin suljetulta vaan hahmot tuntuvat hänen avullaan siltä että leffan maailmassa on muitakin ihmisiä kuin vain he kaksi. Leffan lopetus on avonaisuudessaan loistava, se jättää auki pari kysymystä joissa voi kallistua joko negatiivisen tai positiivisen puoleen ja molemmat voisivat hyvin toimia.
Leffassa käytetään perinteisen leffascoren sijaan pop-musiikkia mikä on ehkä tälläiselle vakavalle draamalle outoa, mutta kyseiset biisit toimivat leffassa erinomaisesti. Pidin myös leffan muutamasta hidastuksesta, mitkä useimmissa leffoissa näyttävät minusta useimmiten nykyään kornilta, mutta näissä kohtauksissa ne tuntuivat upeilta, yhdessä kohtauksessa ahdistavalta ja yhdessä vapauttavalta. Ääntä ja kuvaa käytetään hienosti hyväksi. Kuitenkin vaikka tämä on hyvin tunteikas elokuva, valitettavasti itselleni tämä tuntui kuitenkin etäiseltä. Se on ainut virhe jonka tästä pystyin löytämään, minusta tämä on silti muutoin erinomainen leffa. Tätä voisi kuvailla sanoilla raskas mutta kevyt. Helppo katsella vaikka aihe on raskas.
ratisti
Käyttäjä
27.12.15 klo 19:34
Ei toiminut minulle yhtään. Epäonnistunut. En saanut mitään hyvää irti, vain tylsyyttä ja epäluontevuutta.
Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni ja luultavasti väärä sellainen.
Edellinen sivu | 1 2 | Seuraava sivu