For a Moment, Freedom on sellaisia elokuvia, jotka kertovat paskaisesta totuudesta, jonka nykyajan mediahössötyksessä elävä ihminen jotenkin tiedostaa, mutta ei tule hirveästi ehkä asiaa miettineeksi. Silti maailmaan vääryyksistä, huonoista ajoista ja epäoikeudenmukaisista elämän kolhuista on hyvä puhua ääneen, sillä se on yksi tapa vaikuttaa asioihin ja saada muut ihmiset ajattelemaan. Iranilaissyntyisen Arash T. Riahin ensimmäinen “fiktiivinen” elokuva pohjautuu ohjaajan omiin kokemuksiinsa ja edustaa näitä puhuttelevia elokuvia. Itseäni ei hirveästi tällaiset hieman poliittisesti latautuneet elokuvat yleensä kiinnosta tai oikeastaan edes hetkauta, mutta tässä leffassa yksilön hätä onkin pääosassa ja se kiinnostaa.
Iranilaiset Ali ja Merdad lupaavat viedä kaksi sukulaislastaan vanhempiensa luokse Itävaltaan turvaan. Matka vie Turkkiin odottelemaan viisumeita ja samaan tilanteeseen ovat joutuneet myös kaksi muuta pakolaisryhmää. Tarinat limittäytyvät ja kokonaisuus pysyy tiiviisti kasassa. Henkilöiden koettelemukset tuntuvat aidoilta ja hieno näyttelijätyö tuo uskottavuutta sekä sielua todentuntuisiin hahmoihin. Päivät kuluvat odotellessa usein huonosti, mutta silti ystävyys, rakkaus ja toivo paremmasta huomisesta auttavat jaksamaan. Optimismia on kaiken epätoivon keskellä siis ilmassa.
For a Moment, Freedom kertoo odotuksen aiheuttamista tunnetiloista. Päähenkilöiden pieni pelko tulevasta siirtyy hyvin kuvaruutuun ja välittyy avoimesti katsomoon. Kaikesta surullisuudestaan ja Lähi-idän tilanteen kauheuksien näyttämisestä huolimatta filmi onnistuu parhaimpina hetkinään olemaan ääneen naurattavan hauska. Välillä se on lämpöisen liikuttava ja toisena hetkenä vain rajun koskettava. Päätarina on ehkäpä kaikista tylsin ja monen katsojan mieleen painuu varmasti eniten kahden onnenonkijan koettelemuksien kuvaaminen. Myös traaginen iranilaisperheen kärsimysnäytelmä riipaisee. Näyttelijäsuoritukset ovat kaikki hyviä, mutta ruotsalaisista elokuvista ja komediallisista rooleistaan tuttu Fares Fares jää parhaiten mieleen aina valoisia puolia etsivänä Manuna.
Ehkäpä ei ollut paras aika katsoa tällaista monia tunnetiloja herättävää ja ajatuksia päähän tunkevaa teosta lauantaiaamun krapulassa, mutta silti se kolisi kovaa. Elokuva on pienen ihmisen puolella julmassa maailmassa, valtioiden henkisinä vankeina ja filmin näyttämät hurjat tapahtumat ovat valitettavan monelle arkipäivää. Suosittelen. Toivottavasti leffa saa kansainvälistä näkyvyyttä ja enemmänkin levitystä kuin pelkkänä festarikamana. Eikö muka tavallinen elokuvissa kävijäkin haluaisi välillä ajatella ja nähdä jotain räväyttävää?
