Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan. Siinä on siis tunnin verran aikaa pestä synnit pois ja hankkia uudet putkareissuun oikeuttavat synnit kontolle. Ei hassummin.
A.J. Annilan ohjaama ja suomalaisesta perinnesanastosta sen kaikkein pyhimmän nimekseen napannut Sauna ei täysin Irwinin laulun ohjeistusta mukaile, vaan käyttää elokuvamatkaansa kauhugenrelle tyypillisen vajaan puolitoistatuntisen. Vaikka kokonaisuus ei ole saunanraikas, edustaa leffa silti uutta ja uskaliasta suomileffaa siinä missä edeltäjäkin (Jadesoturi). Riskinottoa todella on ilmassa, sillä suomalaisessa elokuvassa hyvin usein kauhuksi lasketaan se, kun Salkkareita näytetään leffateatterissa. Tai kun rainan päähenkilöltä on viina loppu, eikä viinakauppaa, tai edes lähikauppaa lohduttavine kaljahyllyineen, näy mailla eikä halmeilla. Ja katkolla on tietenkin vain parisuhde.
On vuoteen 1595 sijoittuvan Saunankin asetelmassa draamaa. Pitkä viha (1570-95) on päättynyt ja mukaan päätyneen suomalaisveljesparin rajanmerkintämatka ei suju ongelmitta. Eerik (Virtanen) on sodan sokaisema ja käyttäytyy sen myötä vallan barbaarisesti, mikä ei veli Knutia (Eronen) miellytä. Eerik ei kohtele vastaantulijoita hellävaroen ja viimeistään nimeämättömän suokylän kohdalla karma alkaa potkia verta vuodattanutta seuruetta päähän. Elokuvan teemat, synnit ja anteeksianto, nousevat esiin suosta kankeasti kuin Cravenin Swamp Thing aikoinaan.
Leffa tukeutuu hitaasti suousvan lailla leviävään tunnelmaansa, joka tosin alkaa todella vaikuttaa vasta munkkikylän suosaunan läheisyyteen päästessä. Mystiikka lyö kauhun parilla vihdanlyömällä ja jättää leffan kuiskimaan arvoituksiaan kuin Lapin-matkalle Kyläilemään päätynyt M. Night Shyamalan. Näin ollen Sauna on yllättävän riisuttu varsinaisesta kauhusta, mutta kai se on ymmärrettävää, sillä eihän saunaan vaatteet päällä käydä. Lähimpänä kauhua käväisevät kohtaukset näyttävät epäilyttävän Ringu-henkisiltä.
Ehdotonta plussaa Saunalle tuo uskallus yrittää jotain massasta poikkeavaa: sen syntipesuaine ei ole sitä jokaisesta marketista löytyvää perussaippuaa. Tämän myötä ilmapiiri on parhaimmillaan väkevä. Miinusta hohkaa puolestaan se, etteivät omaperäisyys ja kunnianhimo tarjoa tällä kertaa ikimuistoista löylyttelyä leffailukokemusten ylimmällä lauteella. Keskimmäisellä tässä istutaan nyt aika tukevasti.
