Arizona Baby on leffoillaan jo pari vuosikymmentä briljeeranneiden Coen-veljesten toiseksi ensimmäinen elokuva. Tuttuun tyyliin meno on kieroa ja elämän outouksista revitään pienimuotoista huumoria ilmoille. Päästarana on nuori Nicolas Cage, joka hänkin pääsee hieman tavallista moniulotteisempaan rooliin hääriessään viiksiniekka Herberttinä. Naistähtenä on tuolloin vielä tuore ruutukasvo nimeltä Holly Hunter.
Luuseri Herbert kulkee lain väärää puolta jatkuvasti ja hukkaa elämäänsä, kunnes löytää onnen poliisivaimon muodossa. Onnen vuoristorata kääntyy alamäkeen, kun pari ei onnistu ponnisteluista huolimatta saamaan omaa lasta. Adoptiosaumatkin valuvat hukkaan Herbertin synkeän menneisyyden vuoksi. Ainoa keino saada oma lapsukainen, on varastaa sellainen. Ja ei tarvitse varmaan kertoa, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Coen-tuotokseksi Arizona Baby on yllättävän hapuileva. Veljesten kädenjälki näkyy, mutta liekö tämä nyt sitten sitä aloittelijan kankeutta vai 80-luvun tyylin ylipainottamista, kun ei homma oikein skulaa. Tasapaksuuteen jäävät vuoronperään niin Cage, Goodman kuin Coenin siippa Frances McDormand. Hunterin roolissa on sentään jotakin lastansa kaipaavan äidin tuskaa ja murteisesti surusanoja latelevan naisen angstia.
Vastoin kuin mikään muu vastaan tullut Coen-leffa, Arizona Baby jättää laimean jälkimaun. Voipa suoraan sanoa, että homma on kertokäyttökamaa, jolle voi kertaalleen naureskella puolihuolimattomasti, ja unhoittaa sitten koko rainan. Tai no, ehkä se utuinen loppu sentään jää päähän.
