Emmy Rossum näyttelee nuorta lupaavaa oopperalaulajaa Christine Daaétä, johon Oopperan kummitus (Gerard Butler) rakastuu. Oopperan kummitus on todellisuudessa kuitenkin aivan tavallinen mies, joka vain peittää kasvonsa pahan epämuodostuman vuoksi ja uskottelee Christinelle olevansa musiikin Enkeli hurmatakseen hänet. Kohta Christine huomaa kuitenkin joutuneensa keskelle kolmiodraamaa, kun hänen lapsuudenaikainen ihastuksensa Raoul (Patrick Wilson) tulee mukaan kuvioihin. Christine ja Raoul rakastuvat, ja menevät salaa kihloihin. Tästähän oopperan kummitus ei tietenkään ilahdu, vaan päättää saada Christinen takaisin itselleen keinolla millä hyvänsä. Niinpä kummitus alkaa terrorisoida oopperataloa ja pelottelemaan sen henkilökuntaa.
Elokuvan musiikin on säveltänyt Andrew Lloyd Webber ja se on hyvin mieleenpainuvaa niin sanoituksen, kuin melodiankin osalta. Emmy Rossumin ääni on kaunis, kirkas ja kantava, sekä hän pystyy laulamaan niin korkealta kuin matalaltakin. Hänen näyttelijänsuorituksensa Christinenä toisaalta oli oikein erinomainen ja lupaava, mutta pieniä puutteellisuuksia oli kuitenkin havaittavissa, sillä huomasin hänen kasvoillaan tasan kaksi eri ilmettä koko elokuvan aikana; suu auki hölmistyneen näköisenä, tai hymy korvissa. Gerard Butler lauloi puolestaan Oopperan kummituksen roolin suorastaan täydellisesti; hänen äänestään kuuli kummitukselle sopivan mahtipontisen ja ilkeän sävyn. Hänen näyttelijänsuorituksestaan jäi kuitenkin kaipaamaan sitä jotakin, sillä suoritus oli selvästi hieman tökkö. Patrick Wilson veti roolinsa sekä laulun että näyttelynkin puolesta juuri kuin pitikin. Hänellä oli hyvä ääni ja hän oli roolissaan luonteva, muuten kyllä hänen hahmonsa oli hiukan ärsyttävä ja kliseinen.
Värikäs puvustus ja lavastus oli ehdottoman upeaa katseltavaa, joten on ihme, ettei tämä elokuva saanut niistä Oscar-palkintoa. Välillä oli myös mustavalkoisia kohtauksia, jotka kuvasivat aikaa jälkeen varsinaista tarinaa. Mustavalkoiset kohtaukset korostivat oopperatalon tapahtumien väriloistoa, ja filmatisointi oli kaikin puolin hieno.
Oli positiivisesti yllättävää, että Joel Schumacher on ohjannut näinkin hienon elokuvan. Phantom of the Operasta olen nähnyt muistaakseni kolme filmatisointia, joista tämä oli ehdottomasti paras. Tästä elokuvasta saa jokaisella katselukerralla aina jotain uutta irti, ja se tekeekin siitä ainutlaatuisen. Tässä elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä ainakin kerran elämänsä aikana.
