Ihmisillä on taipumus nähdä onnea onnettomuuksissa, hopeisia reunoja harmaissa pilvissä ja mahdollisuuksia takoa massia maailman merkittävimmistä katastrofeista. Niin traumatisoiva tapahtuma kuin WTC:n terrori-isku Amerikan Yhdysvalloille olikin, on se tarjonnut mahdollisuuden kymmeniin, ellei jo satoihin, iskua tavalla tai toisella käsitteleviin elokuviin ja tv-sarjoihin.
Yksi mielenkiintoisimpia WTC:n innoittamana kirjoitettuja tarinoita on Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä. Tarina kertoo 9-vuotiaasta Oskarista, jonka isä kuolee 9/11-iskussa. Ennen iskua Oskar harrasti isänsä kanssa erilaisia aarrejahteja, arvoituksia ja etsintäleikkejä, joten tulee siihen tulokseen että isä on lähdettyäänkin jättänyt arvoituksen itsestään jonnekin New Yorkiin. Oskar löytää isänsä jäämistöstä Black-nimellä kirjatusta kirjekuoresta avaimen, ja päättää että se sopii lukkoon, joka jotenkin tuo isän lähemmäs Oskaria ja selittää selittämättömän – miksi isä vietiin pois. Matkallaan kohti avaimeen sopivaa lukkoa ja selitystä, Oskar kohtaa New Yorkissa monenlaisia värikkäitä ihmisiä.
Elokuvan vahvuuksia ovatkin Oskarin tapaamat ihmiset ja heidän kauttaan tarinaan tuotu syvyys. Varsinkin Max Von Sydowin esittämä Oskarin mummon alivuokralaisena asuva vanha mykkä mies on kiehtova ja karismaattinen hahmo, jolle kaipaisi enemmänkin syvennystä. Se ei valitettavasti onnistu, sillä suurimman osan kohtauksista ja huomiosta saa Thomas Hornin esittämä Oskar, jonka teennäisyyteen elokuva lopulta kaatuukin.
Elokuvassa annetaan ymmärtää Oskarin sairastavan Aspergerin syndroomaa, joka luo erittäin suuret haasteet nuorelle näyttelijälle jo muutenkin vaikeaan tehtävään. Käsittääkseni Asperger-lapset ovat usein ikätovereitaan älykkäämpiä erityisesti erilaisissa tieteellisissä ja matemaattisissa asioissa, mutta puuttellisia sosiaalisessa ja tunteellisessa älyssä, ja siksi saattavat turhautua ”tyhmempiin” seuralaisiinsa ja käyttäytyä paikoitellen ylimielisesti ja koppavasti. Ymmärrettävää, mutta ei kovin sopivaa elokuvan päähenkilölle. Vaaditaan erittäin hyvää näyttelijänohjaajaa tekemään tällaisesta lapsihahmosta myös pidettävä, moniulotteinen, ja lähestyttävä. Ohjaaja Stephen Daldry ei tässä onnistu. Oskarin hahmo on ennen kaikkea näsäviisasteleva ja ärsyttävä besserwisser-poika, joka käy isänsä kanssa väittelyitä oksymoron-sanoilla, listaa omaan käyntikorttiinsa olevansa mm. harrastelijakeksijä ja pasifisti, ja valehtelee lintsatessaan koulusta että hänet päästettiin ajoissa, koska hän tietää jo kaiken. Ylitulkitseva ja artikuloiva Horn tuntuu lähinnä näyttelevän näyttelemistä, eikä onnistu koskettamaan juuri millään tasolla. Horn sai alunperin roolinsa lasten Jeopardy-tv-tietokilpailun kautta, ilmeisesti siksi että hän on oikeassakin elämässä nuori älykkö, näyttelijäntaustaa hänellä ei ainakaan julkisten tietojen mukaan ole.
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä ei ole varsinaisesti huono elokuva, mutta ainuttakaan syytä sille en löydä, miksi elokuva oli ehdokkaana vuoden parhaan elokuvan Oscarista. Väkisinkin herää kysymys riittääkö siihen Hollywoodissa pelkästään se, että käsittelee WTC-iskua uudenlaisesta näkökulmasta? Vaikka leffaan on WTC:n lisäksi ängetty myös Oscar-voittajat Tom Hanks ja Sandra Bullock, aina yhtä vaikuttava New York ja kyynelkanavien herättelyä hävyttömästi tavoittelevia isätraumoja, paras elokuva Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä ei ole missään sarjassa. Jäämme odottelemaan oikeasti mielenkiintoista ja omalaatuista WTC-tarinaa, niiden takominen tuskin tähän loppuu.
