Vuosi on 1983. Jedin paluu päätti juuri yhden kaikkien aikojen parhaimmista trilogioista: Star Wars trilogian. 16 vuoden päästä saadaan vihdoinkin käsiin uusi Star Wars ja kokonainen trilogia, joka keskittyisi Anakin Skywalkerin kouluttamiseen, että lopulliseen pimeän puolelle kompastumiseen. Ensimmäisen osan nimi: Pimeä Uhka. Odotus yhdellä sanalla kerrottuna: huikea!
Elokuva kertoo Qui-Qonista (Liam Neeson) ja hänen oppipojastaan Obi-Wan Kenobista (Ewan McGregor) jotka löytävät syrjäiseltä planeetalta nuoren pojan nimeltä Anakin Skywalker, joka toisi tulevaisuudessa tasapainon Voimaan.
Suoraan sanottuna Pimeä Uhka, on ehkä koko saagan huonoin osa. Leffahan on aivan umpisurkea. Jotenkin elokuvaa on vaikea katsoa rauhassa lävitse, sillä niin moni virhe pistää silmään. Elokuva on vähän sielläsun täällä, eikä sitä kuuluisaa punaista lankaa tahdo löytyä millään. Viimeisessä puolessa tunnissa on neljä suurta eri tapahtumaa käynnissä, joka tekee lopun seuraamisesta erittäin hankalaa. CGI on elokuvassa todella keskinkertaista ja kaiken lisäksi sitä käytetään triplasti tarvittavaa määrää enemmän, Loppu on erittäin tekaistu ja halpa, kun nuori Anakin onnistuu sattumalta pelastamaan päivän ja tilanteen. En edes jaksa lähteä puhumaan Jar-Jar Binksistä, mithiclorianteista (vai mikä lie) ja Senaatin yli-tylsistä keskusteluista joten keskitytään seuraavaksi, niihin harvoihin hyviin puoliin.
Löydän elokuvasta vain neljä hyvää puolta, jotka ovat Darth Maul, Obi-Wan Kenobi, Qui-Qon ja John Williamsin mahtipontinen musiikki.
Darth Maul on hahmona erittäin yksiulotteinen, eikä hän millään tasolla pääse näyttävyydessäkään Darth Vaderin tasolle. Opimme hänestä hyvin vähän, mutta onneksi lopun valomiekkataistelu pelastaa kaiken.
Obi-Wan Kenobi taas on hahmona hyvin syvällinen ja Ewan McGregor esittää hahmoansa erittäin uskottavasti. Hänestä voisi jopa luulla tulevan Alec Quinnesin kaltainen viisas herra tulevaisuudessa.
Liam Neeson antaa kaikkensa Qui-Qonille, joka suorastaan loistaa ylivertaisena hahmona muuten hyvin keskinkertaisessa elokuvassa.
John Williamsin musiikista on varmaan turha puhua sanaakaan, sillä sehän on aivan loistavaa.
Elokuvan ylivoimaisesti parhain kohtaus, on lopun valomiekka boss-battle jossa nämä kaikki neljä hyvää osaa kolahtaa yhteen täydellisessä harmoniassa. Williamsin mahtipontinen musiikki säestää loistavasti koreografioitua taistelua.
Noh, leffahan ei ole hyvä eikä tunnu Star Warsilta laisinkaan. Tunne on täysin poissa ja liialliset CGI efektit saavat elokuvan näyttämään C-luokan toiminta räiskeeltä, jota se myös onkin.
