Kolme ensimmäistä Wachowski-veljeksistä mieleen tulevaa sanaa, kiitos.
Matrix. Matrix. Matrix.
Entäpä veljesten paras ohjaustyö (ajalta ennen kuin vihreät n kertaa p -matriisit valtasivat digiruudut)?
Vastaus on ehdottomasti Bound – yksi 90-luvun parhaista trillereistä.
Juttu alkaa välähdyksellä, jossa vankilasta juuri vapautunut kovisnainen Corky (Gershon) makaa sidottuna komeron lattialla. Taustalla kuuluu kuiskivaa puhetta. Siitä takauma vie meidät takaisin alkuun selvittämään mikä kahden rakastavaisen naisen juonessa meni pieleen.
Bound alusta loppuun saakka tiukkaa vääntöä, jossa yhdistyvät terävä trilleri, alamaailman välienselvittelyt ja pääosakaksikon valtavirrasta poikkeava suhde. Kuvakulmat ja kameraratkaisut ovat aikaansa nähden vallankumouksellisia, jos niin vain sopii sanoa. Ainakin Andylle ja Larrylle täytyy nostaa hattua. Siitäkin huolimatta, että olen nähnyt Matrixin jatko-osat.
Leffan budjetti on reilu kymmenesosa vastaavasta Hollykaavan hinnoittelemasta pätkästä. Eikä se puuttuva miljoonapino näy missään. Päinvastoin. Ilman mustaa Bruckheimer-salkkuakin (lue: varsinkin ilman ko. salkkua) Joe Pantolianon ja kumppaneiden suuhun kirjoitetut mafiakommentit ovat täyttä kovistelutavaraa. Yllättävästi mukaan muoksittu kahden naisen välinen suhde tukee tuota tarinaa kierolla tavalla.
Boundissa Gina Gershon on Gina Gershon, oma itsensä, ei se Drivenin kaltaisissa leffoissa mainettaan ryvettänyt naikkonen. Jennifer Tilly taas on entistä tillympi ja jopa blondimpi (mustista hiuksista huolimatta). Etenkin Jenniferin sametinpehmeä ääni sopii viekoittelevan Violetin suuhun kuin lepsosuutelma. Joe Pantolianosta mainitsinkin jo enkä tähän hätään keksi lisää ylissanoja. Kyseessä lienee yksi parhaista mafiaroolisuorituksista. Neljäntoista näyttelijän joukosta on hyvä bongata myös Kova laki -sarjasta tuttu hedelmäherra Christopher Meloni.
Bound ei ole pelkästään viisaasti ja tarkasti käsikirjoitettu rikostrilleri. Eikä Bound ole pelkästään kahdeksan kertaa Matrix-trilogiaa parempi Wachowski-tuotos. Eikä Bound ole pelkästään sitä liiaksi kohuttua Tillyn ja Gershonin lepsoilua (pahoittelen, jos tämä tieto tuotti pettymyksen).
Bound on mestariteos täynnä pieniä jännityselementtejä. Mafiakonflikteja. Pirullista juonittelua (ei kuitenkaan tyyliin Kauniit ja Rohkeat). Ja loppukin sopivan punavalkoinen, jotta loppuun voi maalata tekstin ”viis per viis”.
