(varoitus spoilereista)
Joukko tiedemiehiä saapuu Etelänavalle tutkimuskeskukseen ja löytävät sieltä avaruusaluksen sekä jäätyneen avaruusolion. Selittämättömälle tapaukselle yritetään etsiä ratkaisua ja asiasta esitetään jos jonkinlaisia teorioita. Ihmisen turvallisuus on uhattuna ja alkaa kamppailu tuntematonta vastaan. ´Se´ toisesta maailmasta on täällä.
The Thing on hieno tieteiselokuvien klassikko. Jälleen kerran Howard Hawksin elokuva kuitenkin joutui uusintaversion kohteeksi John Carpenterin tehdessä tästä oman tulkintansa vuonna 1982. Mielestäni Carpenterin versio on yliarvostettu ja erittäin laimea verrattuna tähän alkuperäisversioon. Suurin syy tähän lienee, että Hawks osaa ohjata näyttelijäjoukkoa paremmin sortumatta käyttämään sen enempää erikoistehosteita. Myös hirviön kanssa tapellaan vähemmän. Carpenter ei myöskään kykene luomaan yhtä voimakkaita mielikuvia katsojien päähän, koska paljastaa hirviön niin aikaisin. The Thing on tunnelmaltaan hallittu elokuva, jossa ryhmä ihmisiä on keskellä ei mitään. He ovat valmiita eristäytymään keskelle jäätikköä selvittääkseen tuntemattoman olion mysteerin. Jo tämä todistaa tiedemiesten suuren paneutumisen työhönsä tuoden mukaan uskottavuutta. Olio herättää ajatuksia ja tuntuu perin massiiviselta uhalta ennen sen paljastumista. Siinä vaiheessa omat mielikuvamme tuhoutuvat ja Hawks tekee suuren virheen antaessaan katsojille nähtäväksi leffan pahiksen. Sitä useimmat katsojat tosin odottavatkin. Jännitys murtuu, mutta onneksi hätä ei ole sen suurempi. Kyse on vain muutamasta minuutista.
Vaikka tällä 50-luvun viihdyttävällä tieteisseikkailulla on toki kaksi ohjaajaa (Christian Nyby ja Howard Hawks), näkyy edellä mainituista jälkimmäisen kädenjälki selkeästi. Tarina etenee kuin Formula-auto alusta loppuun. Jännittävä tunnelma muodostuu nerokkaasta asetelmasta sijoittaa tapahtumat Etelänavalla ankeuteen ja kylmyyteen ikäänkuin vieraalle planeetalle. Syventäviä kohtauksia on tarpeeksi, mutta ei liikaa. Näyttelijät eivät edusta mitään toisistaan isosti poikkeavia persoonallisuuksia. Luonteet tulevat riittävän selkeästi esiin, ehkä jopa psykologisesti. Päällimmäisenä on selviytymisen ja syrjäytyneisyyden teemat. Kyse on jännityksestä, hirviön kohdalla nykyään enemmänkin viihteestä. Vaikka James Arness suorituukin monsterin osuudesta hyvin, on tuo muukalainen aika pelkistetty ja mielikuvitukseton verrattuna sellaisiinkin hahmoihin kuin Dracula ja Frankenstein. Mutta on ehkä hyvä ettei hirviöön ole sen enempää satsattu. Ties kuinka monimuotoinen siitä olisi loppujen lopuksi tullut.
The Thing on tehty 50-luvulla, aikana jolloin science fiction luokiteltiin enemmänkin melko alhaiseksi ja vähäpätöiseksi lajityypiksi. Siitä huolimatta en aio tuomita elokuvaa tuonlaisen yleiskäsityksen mukaan, onhan kyseessä aito mestariteos. Ensinnäkin leffa on antanut vaikutteita omaan genreensä, vaikkei nyt niin suuresti kuin Kubrickin [I]2001: Avaruusseikkailu[/I]. Ohjaus on nopealiikkeistä, mutta hallittua. Tarina ei karkaa kertaakaan käsistä, vaan Hawks pitää taitavasti koko paketin kasassa. Sellaisia ohjaajia syntyy valitettavasti liian harvoin. Näyttelijäryhmä koostuu laumasta miehiä ja yhdestä naisesta. Kaikkien työ on kiitettävää ilman ylinäyttelyä ja tarpeetonta jaarittelua. Dialogi on kaikessa nopeatempoisuudessaan viihdyttävää. Välillä tuntuu kuin näyttelijät olisivat tosielämässä parhaita kavereita sillä heidän keskeinen kemiansa pelaa aidosti yhteen. Leffa ei ole liian pitkä ja tarina saatiin mahdollisimman tiivistettynä loppuun. Käsikirjoitus on tasaisen nopea ja sopiva tällaiselle elokuvalle. Musiikki pääsi yllättämään olemalla ihailtavan voimakas tunnelman nostattaja. Sisäisesti ja ulkoisesti tässä tapahtuu merkittävän paljon.
Kauhu ja sci-fi sekoittuvat hienosti yhteen ja elokuvasta välittyy jännityksen tunne yhä tänäpäivänä, vaikka se ei kauhistuta niinkuin vielä vuosikymmeniä sitten. 2000-luvun melko arvottomat tietokone-efektit häviävät täysillä The Thingin aikaisille tehosteille sekä viihteellisyyden että tunnelman puolella. Yleisesti nykynuoriso on tietysti kiintynyt oman aikansa elokuviin, eivätkä monet varmaan edes tunne ainuttakaan 50-luvun tieteiselokuvaa. Valitettavasti he jäävät paitsi kaikesta siitä taiteellisuudesta ja tinkimättömyydestä, jota elokuvamaailma vielä tällöin edusti. The Thing on tv-ruudulta katsottuna tehokas, mutta mieluusti tällaisia helmiä näkisi myös valkokankaalta pimeässä teatterissa. Vasta silloin se pääsisi todelliseen arvoonsa, minkä se ansaitsee.
