Debyyttinsä House of 1000 Corpses jälkeen Rob Zombie tarttui seuraavaan projektiinsa, The Devil’s Rejectiin, joka tunnetaan myös nimellä Paholaisen hylkäämät. Tällä kertaa Zombiella oli taka-ajatuksena tehdä toiminnantaytteinen ja äärinmäisen sadistinen elokuva, joka saisi heikkohermoisimmat katsojat lopettamaan elokuvan vahtaamisen siihen paikkaan.
Tällä kertaa osat ovat vaihtuneet: Fireflyn klaani ei olekaan enää se, joka jahtaa ja lahtaa porukkaa. Nyt Fireflyt saavat juosta henkensä edestä, kun kostonhimon ajama sheriffi on heidän kannoillaan.
The Devil’s Reject alkaa kun edellinen osan tapahtumat ovat loppuneet ja tuskanhuudot haihtuneet. Fireflyiden nukkuessa farmillaan, alkaa poliisiautojen sireenit huutaa. Aluksi nämä sadistiset ja sairaat punaniskat eivät uniensa keskeltä huomaa mitään tavallisuudesta poikkeavaa, kunnes shreffi John Wydelin (William Forsythe) ääni kuuluu kovaäänisistä, jotka poliisi toi mukanaan. Tästä alkaa armoton tulitaistelu poliisien ja Fireflyn perheen jäsenten kesken. Maman (Leslie Easterbrook) jäätyä poliisien satimeen onnistuvat Baby (Sheri Moon Zombie) ja Otis (Bill Moseley) pakenemaan farmilta kyynelkaasun luoman savuverhon turvin. Voi vain kuvitella, mitä sadistisen ja täysin sekopäisen Otis Fireflyn harmaiden hiusten ja tuuhean parran verhoilemassa pääkopassa liikkuu.
The Devil’s Reject -elokuvan kohdalla ei ole ollenkaan liioiteltua puhua mestariteoksesta kauhuelokuvien saralla. Zombien toinen ohjaustyö on erittäin hyvä elokuva, johon on saatu mukaan reippaasti toimintaa, raakuutta, huumoria ja vittuilua. Devil’s Reject on huomattavasti edeltäjäänsä, House of 1000 Corpsesia parempi, sillä se on kevyempää ja nautinnollisempaa katseltavaa. Syy tähän on se, ettei tämä jatko-osa ole ollenkaan niin tummansävyinen ja vakava teos, vaan siihen on sekoitettu reippaasti huumoria. ”Tutti Fucking Frutti!”
Rob Zombie se vain jaksaa. Mies jatkaa värimaailmalla leikkimistä, värejä sekoitetaan, välillä on myös mustavalkoisuutta. Valaistus on ulkona kuvattuja kohtia lukuunottamatta vallan erikoista, tyypilliset kirkkaat ja kellertävät värisävyt ovat tipo tiessään kun herra Zombie lataa ruudulle niin punaista kuin violettiakin värimaailmaa. Zombien lisäksi leikkimistä harrastaa myös Otis Firefly, joka leikkaa mitään sääliä tuntematta kaverilta naaman pois ja tekee siitä naamarin.
Doctor Satan on unohdettu ja nyt keskitytään vain siihen, miten Fireflyn porukat etenevät pakomatkallaan ja kuinka monta viatonta ja pahaa-aavistamatonta uhria poliisit löytävät heidän jäljiltään.
