Huippuhypetetty Sinkkuelämää-elokuva on viimein katsastettu. Sarja oli aikoinaan kovaa kamaa ja seurasin sitä säännöllisesti, se onkin yksi niistä harvoista ja valituista sarjoista, joita koskaan jaksoin seurata. Niinpä löysin itseni pian elokuvateatterin suurimmasta salista, joka – yllätys yllätys – oli täynnä hameväkeä.
Kuten sarjaa seuranneet hyvin tietävät, elokuva kertoo neljästä keski-ikäisestä naisihmisistä, jonka varsin manhanttanilainen elämä on täynnä miehiä, muotia ja ystävyyttä. Huippukolumnisti Carrie Bradshaw suunnittelee häitä elämänsä rakkauden herra Kihon kanssa, Miranda Hobbes elelee perhe-elämää Brooklynissä miehensä Steven ja poikansa Bradyn kanssa, Charlotte York elää jokaisen naisen unelmaa ja kevytkenkäinen Samantha Jones asustelee tv-tähtimiehensä kanssa Los Angelesissa. Carrien häät kokoavat konkkaronkan jälleen yhteen ja tiedossa on tv-sarjasta tuttua meininkiä; häpeilemätöntä puhetta seksistä, ihmissuhdesotkuja ja sitä rataa. Voi pojat, oikea romanttisten komedioiden ystävien unelma.
Vaikka itse en ole kyseisten leffojen suurin ystävä, joku Sinkkuelämää-elokuvassa kuitenkin iskee. Ehkä se on se tavaton määrä naisenergiaa, jota elokuva suorastaan säteilee, ehkä loistavasti kirjoitetut ja näytellyt henkilöhahmot. Joka tapauksessa elokuvan peräti jaksoi katsoa loppuun saakka mukisematta, vaikka välillä odottelikin jo sen loppua. Elokuvan ainoa miinuspuoli onkin sen aivan turhan pitkä kesto, tällaisen rainan saisi pakettiin paljon lyhyemmässäkin ajassa.
Kaiken kaikkiaan Sinkkuelämää-elokuva on sitä, mitä siltä saattaa odottaakin. Tv-sarjassa niin paljon koukuttaneet maneerit on onnistuneesti siirretty valkokankaalle.
”Get Carried away.”
