Tetsuo Ironman oli pienellä rahalla, mutta suurella innolla kokoon kyhätty scifikauhuilu. Shinya Tsukamoto teki tälle kulttileffalle pari vuotta myöhemmin hieman vähemmän onnistuneen jatko-osan. Tällä kertaa Tsukamoto on vääntänyt elokuvaan myös aivan oikean juonen, joka perusajatuksiltaan on ihan kiinnostava, mutta en viitsi siitä tässä nyt hirveästi spoilata. Tavalliselta kolme henkiseltä perheeltä ryöstetään lapsi. Mies ja vaimo yrittää saada epätoivoisesti kiinni isokokoisia ryöstäjiä. Lapsi saadaan kuitenkin takaisin yhtenä palasena. Tapahtuman jälkeen mies rupeaa huomaamaan itsessään muutoksia aina kun hän suuttuu kunnolla. Traaginen tapahtuma suututtaa miehen täysin ja hän päätyy eräänlaiseksi koekaniiniksi paikkaan, jossa jonkinlainen järjestö testailee kuinka tappamisen himo vaikuttaa sisäisiin ”voimiin”.
Tarinassa on siis potkua, mutta ikäväkyllä varsinaisessa käsikirjoituksessa sitä ei niinkään ole. Käsikirjoitus sisältää ihan hyviä oivalluksia, mutta sortuu lähinnä esittelemään toimintakohtauksia, eikä oikeastaan poraudu tarpeeksi syvälle tarinaan, jossa edelleen olisi potentiaalia. Jotenkin kerronta tuntuu myös olevan hieman hukassa. Alussa ollaan vähäsen ulapalla ja tarina tuntuu etenevän melkoista vauhtia, välillä kuitenkin hidastellaan ja nihkeillään ilman mitään kunnon syytä. No meno pysyy onneksi elokuvassa melko usein korkealla. Omituisuudet ja goreilu on ykkösestä tallella, mutta tärkein elementti se mystisen sekopäinen tunnelma on hukattu täysin. Scifiä ja toimintaa elokuvassa vielä onkin, mutta kauhu on tippunut jonnekkin kauas pois. Tämä on hyvin ikävä seikka sillä itse ihaistuin Ironmanin sairaaseen tunnelmaan heti alkumetreiltä lähtien. Visuaalisesti Tsukamoto osaa sentään vielä pitää lipun korkealla ja isompi budjetti on suonut entistä hienompia kikkailuja, eikä Body hammer tällä saralle petä. Erityiskiitoksen ansaitsee elokuvan värimaailma, jolla tavoitetaan melkein ensimmäisenosan mustavalkoinen synkistely. Kunnon Cyberpunk meininkiäkään ei ole mihinkään hukattu ja tarina olisi suonut paremmat edellytykset tällä(kin) saralla, jos käsikirjoitukseen olisi panostettu vähäsen enemmän.
Näyttelijätyöskentely ei ole juurikaan parantunut. Pienoinen ylinäyttely taitaa kuulua tyyliin, eikä oikeastaan yksikään näyttelijä pääse juurikaan ärsyttämään, joskaan ei myös erityisemmin vakuuttamaan. Tästä osan voi kyllä panna hahmojen löysän kirjoituksen piikkiin. Oikeastaan keneenkään hahmoon ei saada minkäänlasita syvyyttä ja varsinkin lyhyestä kestosta johtuen muutakin hahmo jää aivan liian vähälle, vaikka olisi tärkeässäkin roolissa elokuvan kannalta. Noh niin taikka näin eipä näyttely ja hahmojen kirjoitus ole Tetsuon kakkososan eniten panostettukkaan alue. Ykkösosan fiiliksissä vieläkin Body hammeria katsomaan lähtiessäni koin jonkinlaisen pettymyksen. Se überankea fiilis oli täysin tipotiessään ja korvaajana toimivat kourallinen ihan näyttäviä toimintakohtauksia ja muutamia ovelia jippoja. Shinya Tsukamoton visuaalinen ulosanti on edelleen todella hienoa katseltavaa ja tämä on välillä melkein se ainoa seikka joka saa katsojan mielenkiinnon pysymään elokuvassa. Olisin myös kaivannut lisää aasinsiltoja Ironmaniin, sillä nyt se jäi vain muutamien viitteiden varaan.
nimimerkki: Siperia Jones
