Onko sinulla koskaan ollut ylitsepääsemätöntä kouluihastusta? Täysin fantasioihin ja mielikuviin nojaavaa ajatelmaa kauniista ja kaikinpuolin ulkoisesti täydellisestä vastasukupuolen edustajasta? Niin, eiköhän meillä kaikilla ole ollut, ainakin jossain vaiheessa koulukaarta. Elokuvassa I Love You, Beth Cooper päähenkilö Denis (Rust) päättää tehdä jotain tuon sukupolvilta toisille, vuosiluokasta vuosiluokkaan kulkeutuvan unelman eteen, julistaen rakkautensa päättäjäisissä rakastamaansa kaunotarta kohtaan. Mitä löytyykään tytön timanttisen hohtavan ulkokuoren alta, vai löytyykö mitään?
Yllätyin suuresti elokuvan tasokkuudesta ja kuinka koskettava se lopulta onnistui olemaan. Odotin pintapuolista slapstick-komediaa, mutta sainkin aidosti herttaisen ja hauskan elokuvakokemuksen. Perinteisesti amerikkalaiset teinikomediat nojaavat tavalla tai toisella alapääjuttuihin, mutta I Love You, Beth Cooper hylkää kaikki kliseet ja ennakkoluulot, yllättäen positiivisesti omaperäisyydellään. Mitään mestariteosta tämän lajityypin edustajalta on turha odottaa, mutta jos se pystyy naurattamaan sinua edes muutamaan otteeseen, viihdyttämään koko kestonsa ajan muullakin kuin tisseillä ja jopa lievästi herkistämään oikeassa kohdassa – täytyy antaa elokuvan tekijöillä suuri kiitos ja kiitettävä arvosana. Tämän enempää minä en pysty teinikomedioilta pyytämään.
Rohkea veto on ottaa päähenkilöksi tavallista köykäisempi kaveri ulkonäön puolesta. Mainonnassa kun on omat riskinsä, jos DVD-kannessa ei olekaan se söpön näköinen, hieman nörtiksi maskeerattu piilokönsikäs, vaan oikeasti epäviehättävä ja todesta otettava luuserityyppi. Paul Rust vetää hienon roolin tavallisena näkymättömänä lukiolaisena, jonka tavoitteet ovat tulevaisuudessa eikä hetkessä juhlimisessa. Elokuva on vielä niin hienosti ja aidosti kirjoitettu, onnistuen välttämään kaikki ennalta-arvattavuudet ja pitämään mielenkiinnon yllä. Koko ajan sitä luulee tietävänsä mihin elokuva nyt suuntautuu, mutta pienillä yksityiskohtaisilla otoilla katsoja saadaan odottamaan jotain uutta. Mitään perusvitsejä leffa ei sisällä, mutta kokonaisuus on hennon hilpeä ja tehosi ainakin allekirjoittaneeseen.
Vetonaula, kuvankaunis heroeskaunotar Hayden Panettiere vetää elämänhaluisen ja söpön huutosakkiliiderin roolin vakaalla otteella hamaan loppuun saakka. Panettiere on monista genresiskoistaan poiketen myös oiva tunnenäyttelijä ja nuo loppupuolen kohtaukset antavat hänen näyttelijänlahjoistaan hyvän kuvan.
Koko komeuden on ohjannut mies elokuvien Yksin kotona, Harry Potter – viisasten kivi ja Gremlins takaa, eli Chris Columbus, joka tekee jälleen kerran hienoa työtä kameran toisella puolen. Tarina on suoraan Larry Doylen samannimisestä romaanista ja sama mies on myös kirjoittanut käsikirjoituksen elokuvamuottiin – huippuonnistuneesti. Larry Doyle on tuttu mies Simpsonit-sarjan takaa, ja tämän perusteella miehen tuotoksia kannattaa seurata suurennuslasilla tulevaisuudessakin.
En keksi mitään valittamisen aihetta, vaikka tiedostankin elokuvan suuret puutteet verrattuna todellisiin elokuvahistorian helmiin. I Love You, Beth Cooper on siltikin hyvin herttainen kuvaus siitä, kuinka aina kannattaa antaa yritykselle mahdollisuus ja tavoitella haluamaansa. Unelmat on tehty haaveiltaviksi ja toteutettaviksi. Nuoruus on tehty elettäväksi ja nautittavaksi. Elämä koostuu hetkistä ja muistoista – aina kannattaa tarttua tilaisuuteen jos on mahdollista kokea jotain uutta. Voit saada uusista kokemuksista ja erikoisista hetkistä paljon sisältöä elämääsi, ja ne pystyvät avaamaan ovia uusiin ihmissuhteisiin ja tilanteisiin. Koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, siitä elämä on niin hieno asia. Tätä sanomaa viestittää myös tämä teinileffa, jota suosittelen kaikille lajityypistä kiinnostuneille ja ripausta aitoa romantiikan tunnetta kaipaaville.
