Erilaiset pelit ovat kiehtoneet ihmisiä välittömästi siitä lähtien, kun aikaa alkoi riittämään muuhunkin kuin pelkkään hengissä pysymiseen. Mestariohjaaja David Fincher laittaa kuitenkin elokuvassaan The Game kaikki tähän asti tunnetut pelisäännöt uusiksi. Ökyrikkaalle pankkiirille, jolla on jo lähes kaikki mahdollinen on vaikea keksiä syntymäpäivälahjaa, mutta velipoika tietää juuri oikeanlaisen synttäriyllätyksen. Ylimieliseksi ja itsekkääksi muuttunut Nicholas Van Orton tarvitsee elämäänsä peliä, joka palauttaa elämänarvot takaisin kohdalleen.
The Game olisi monelle ohjaajalle uran paras tekele, mutta David Fincherin kohdalla tätä elokuvaa pidetään yleisesti pelkkänä välityönä. Ja tottahan se on, että mestariteosten Seitsemän ja Fight Clubin rinnalla The Game tuntuu hieman väljähtyneeltä leffalta, vaikka kyseessä ei missään tapauksessa olekaan mikään huono elokuva.
Michael Douglas tekee taas juuri sellaisen roolin, jonka hän osaa lähes paremmin kuin kukaan muu eli esittää tyylikästä vanhempaa miestä, jolla on näennäisesti kaikki asiat kohdallaan, mutta jonka elämä muuttuu yllättäen pieneksi painajaiseksi. Samantyylisiä roolejahan Douglas on aikaisemmin esittänyt mm. elokuvissa Täydellinen murha, Verkossa, Basic Instinct ja Fatal Attraction. Eikä näihin rooleihin olisi helppo keksiä sopivampaa näyttelijää.
The Game onnistuu pitämään jännitystä kohtuullisen hyvin yllä ja leffan idea on toimiva. Siltikin viimeinen silaus ja loistokkuus jää pätkästä puuttumaan. Lopun koukkuakaan ei ole järin vaikea arvata toisin kuin Fight Clubissa ja Seitsemässä. Kokonaisuudessaan The Game on hyvä ja viihdyttävä elokuva, mutta David Fincher on oman mestarointinsa uhri ja siitä syystä katselunautinnosta jää väkisinkin “olisin odottanut enemmän” -fiilis.
