Amores Perros on rohmunnut elokuva-alan palkintoja vaikka kuinka paljon ja myös saanut parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkuuden. Lupaavan meksikolaisohjaajan käsittelyssä yhdistetään kolme tarinaa toisiinsa Mexico Cityn saastaisessa ympäristössä. Joka tarinaan liittyy jotenkin rakkaus (amor) ja koira (perro). Ensimmäinen kertoo koiratappeluilla rahaa tekevästä nuorukaisesta, toinen lattiassa olevasta kuopasta ja miehestä, joka jätti vaimonsa ja lapsensa mallin takia. Viimeinen tarina kertoo palkkamurhaajasta, jonka tytär luulee häntä kuolleeksi. Kaikki tarinat yhdistyvät toisiinsa tienristeyksessä, jossa kolaroidaan kohtalokkaasti.
Väkivaltaa, rakkautta ja koiria sisältävä Amores Perros on kuvailmaisultaan hienoa katseltavaa. Heiluvalla kameralla saadaan aikaiseksi kaoottinen tunnelma, joka sopii hyvin tilanteisiin, joissa sitä käytetään. Kuvakerronnan lisäksi näyttelijät, jotka ovat kaikki minulle tuntemattomia, paneutuvat rooleihinsa antaumuksella. Yhtään parempaa tai huonompaa näyttelijää on turha lähteä hakemaan. Juonen rakenne on aiemminkin käytetty, mutta toimii Amores Perrosissa hyvin. Omaperäisyyttä ei aina tarvita, jos muut asiat ovat täydellisesti hanskassa. Ohjaajan esikoiseksi Amores Perrosia on todella vaikea uskoa. Varmalla kädellä, rohkeasti ja ammattimaisesti ohjaaja liikuttelee tarinaa hitaasti kohti loppua. Kuitenkin muutamat seikat, kuten keskimmäinen tarina, etenevät liian hitaasti. Yli kaksituntinen pituus on hieman liikaa, kun elokuvaa olisi voinut tiivistää reippaasti, jolloin sitä olisi mukavampi seurata, eivätkä tarinat etenisi liian hitaasti. Vaikka välillä hieman vetkataankin, niin juoni pysyy selvänä koko ajan. Tylsälle keskivaiheelle, joka pudottaa Amores Perrosin arvostusta minun silmissäni, ei voi mitään. Joka tarinan yhteinen sanoma saattaakin olla, että koirista ei ole muuta kuin harmia, ainakin sellaisen vaikutelman minä sain. Totta tai ei, sen päättäköön jokainen itse.
nimimerkki: Viisas
