Toimintaleffojen sudenkuoppia ovat usein kliseiset ratkaisut, kun yritetään miellyttää katsojaa ja tehdä rainoista näyttäviä ja tapahtumarikkaita. Rahaa palaa usein miljoonittain ja kyllähän kassatulotkin ovat vakuuttavia, mutta hyvän elokuvan aikaansaamiseksi tarvitaan myös mielenkiintoista ja nerokasta juonta. Taken on lähtöasetelmaltaan perinteisen kuuloinen ja paljon muutakin tuttua siinä on, mutta se erottuu hienosti joukosta inhimillisyydellään. Se on vuonna 2008 ilmestynyt toimintapläjäys, jota tähdittää näyttelijäkonkari Liam Neeson. Hän esittää nopeatempoisessa jännärissä ylihuolehtivaa isää, jonka pahimmat pelot käyvät toteen.
Bryan Mills (Neeson) on eronnut vaimostaan ja myöhemmin myös agentin hommista, jonka ansiosta kartuttikin runsaasti kokemusta. Hän viettää suhteellisen yksinäistä elämää, mutta haluaa pitää tiivistä yhteyttä tyttäreensä, joka asuu äitinsä ja tämän uuden miehen luona. Tytär Kim (Maggie Grace) päättää yllättäen lähteä Ranskaan ystävänsä kanssa, mutta isä vastustelee ajatusta melkoisesti, koska on liiankin tietoinen maailman vaaroista. Hän joutuu kuitenkin lopulta heltymään ja kaksikko lähtee täynnä innostusta matkaan. Kuinka ollakaan, he joutuvat heti Pariisiin päästyään suuriin vaikeuksiin, kun naisorjakauppiaat ottavat heidät kynsiinsä. Tiedon saatuaan Bryan matkustaa saman tien Eurooppaan ja on valmis tekemään mitä tahansa, jotta saisi tyttärensä takaisin.
Taken alkaa mukavan rauhallisesti ja se pohjustaa tarkoin, mistä on kyse. Hahmoihin ehtii tutustua riittävästi ja katsoja ehtii vajaassa puolessa tunnissa kiintyä heihin. Tyyli vaihtuu välittömästi, kun rento lomailu muuttuukin taisteluksi elämästä ja kuolemasta. Nopea tempo välittyy suoraan sykkeen nopeuteen – tilanteet tulevat ja menevät sellaisella vauhdilla, ettei mitään muuta ehdi ajatella. Tahti säilyy tiiviinä aivan loppumetreille asti, eikä kyllästymisestä ole tietoakaan. Toimintapätkästä löytyy kaikkea pakollista, kuten ammuskelua, tappelua, autolla ajamista ja takaa-ajoa, mutta muihin rainoihin verrattuna tärkeänä pointtina on realistisuus; päähenkilön tekojen motiivina on huoli tyttärestä.
Ulkoinen puoli on näyttävä: öinen Pariisi on uskomattoman kaunis kaupunkinäkymäksi ja ihmispaljoutta ja liikennettä on hyödynnetty hienosti. Myös tehosteet toimivat ja musiikki rytmittää hienosti kohtauksia. Meininki säilyy melko realistisena, vaikka pahiksia kaatuukin melkein turhankin helposti päähenkilön käsittelyssä. Henkilöiden puhuma kieli ei tuota ärsytystä, sillä pelkän englannin murtamisen sijasta leffassa on kuultavissa ranskaa, albaniaa ja arabiaa, mikä luo aitouden tuntua. Leffassa on myös useita eri tasoja – vaikka keskeisimpänä osana on oman tyttären pelastaminen, se käsittelee myös prostituutiota ja ihmiskauppaa yleisellä tasolla. Ihan näiden teemojen ytimeen ei päästä, mutta käsittelytapa on sen verran vakuuttava, että se aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia pahoja asioita kohtaan.
Leffan päätähti Liam Neeson ansaitsee ison hatunnoston, sillä hän on tärkeässä roolissa, kun tapahtumat etenevät lähes koko ajan Bryanin näkökulmasta. Hän onnistuu olemaan sydämellinen ja huolehtiva isä, mutta tiukan paikan tullen säälimätön ja periksiantamaton taistelija, jonka teot ovat moraalisesti epäilyttäviä. Vaikka Neesonilla on jo ikää, se ei näy ollenkaan valkokankaalla, kun hän nakkelee pahiksia menemään. Vastapuolella olevat tyypit ovat melko yksinkertaisia, eivätkä loppujen lopuksi kovinkaan mielenkiintoisia, sillä heidän motiivinaan on lähinnä raha. Heitä näyttelevät henkilöt, kuten Radivoje Bucvic, ovat kuitenkin vakuuttavia ja hahmoja kohtaan on helppo tuntea vastenmielisyyttä. Kotijoukoissa toimivat äiti ja isäpuoli jäävät vähän syrjemmälle, mutta antavat kokonaisuuteen lisäpotkua.
Leffa ei suureksi yllätyksekseni mässäile väkivallalla, vaan tarjoaa hyvän ja mielenkiintoisen tarinan, joka ei kuitenkaan ole kovinkaan monimutkainen. Sen kestoksi sopii tiivis puolitoistatuntinen, eikä enempään tarvetta olisikaan tällä kattauksella. Jos jotain miinusta leffalle pitää antaa, niin se tulee alun juonenkäänteistä. Tyttöjen uhriksi joutuminen tuntuu jokseenkin epärealistiselta, varsinkin kun isukki niin kovasti tytärtään varoittelee. Tästä huolimatta leffa on jännittävä ja pitää ottessaan viimeiseen kohtaukseen saakka. Edes isän ja tyttären väliset tunteilut eivät vaikuta siirappisilta, vaan ne aidosti koskettavat.
