Tommy Lee Jones ajaa takaa vankilasta karannutta, tietenkin syytöntä, miehensä murhasta tuomittua naista. Kuullostaako tutulta. Niinpä niin. No, jos olosuhteet ottaa huomioon niin Takaa-ajettu oli mitä mainiointa viihdettä. Tommy-boy nappas rainasta jäkätyksellään Oscarin, joten täytyyhän se homma nyt maksimoida ja kunnolla. Ensin tehtiin virallinen jatko-osa Takaa-ajajat (U.S. Marshalls) ja sitten tämä. Molemmat samaa kauraa. Todellakin huonompia versioita samasta aiheesta.
Ashley Judd on karkurina toimiva naikkonen. Tuomiota kärsitään, kunnes selviää että murha olikin oikein hänen miehensä juonima. No kakkua istuva juristikaveri kertoo että Amerikan lakien mukaan samasta rikoksesta ei kahta kertaa voida tuomita. No sitten vaan vankilan punttisalille sekä kostoa että pakoa hautomaan. Tässä vaiheessa vielä tuntui että tästähän käynnistyy oiva rähinätohina. Joskus on ihan asiallista töllöttää perusäksöniä sen kummemmin jyviä rassaamatta.
Mutta kaksoismurha ei pääse täyttämään edes tuota perustarvetta. Ei ainakaan tyydyttävissä määrin. Jotenkin vaan tunnelma onnistutaan lässäyttämään perinpohjaisesti. Poissa on kekseliäät pakoreitit ja stuntit, tarinaa viedään eteenpäin tavallistakin tavallisimmilla poluilla.
Todellakin kuvioiden liiallinen samankaltaisuus ja toiminnan lähestulkoon tylsä kulku pistää haukotinrefleksit toimimaan alta aikayksikön. Vaikka kuinka Tommy yrittää oscarjäkätystään jatkaa, niin pitkäksi tahtoo aika käydä. Nalkutus on ilmeisesti se juttu, mistä Tommy haluaa itsensä muistettavan. Ennalta-arvattavuus tuo pettymyksen katsojalle rivakan alun jälkeen. Juonen omaperäisyyden puute tekee elokuvasta armottoman tylsän. Pläjäys ei valitettavasti yllä normaali lauantaiviihteen yläpuolelle -mitä se taas sisältää, onkin aivan toinen pohdinnan aihe.
