Yksi kaikkein perinteisimmistä kauhutarinoiden ideoista on muodonmuutos – vieläkin selvemmin ilmaistuna ihmisen muuttuminen joksikin toiseksi eläväksi olennoksi. Modernin kauhun kuluttajat eivät kuitenkaan ole pitkään aikaan jaksaneet enää innostua tuhanteen kertaan nähdyistä, fantasian rajat ylittävistä ihmissusista tai vampyyreista, vaan ovat kaivanneet jotain tieteellisesti korrektimpaa. Tällaista tarjoaa tieteiskauhu-klassikko Kärpänen (1958), sekä sen nyt arvioitavana oleva, vuonna 1986 valmistunut remake.
Geena Davis esittää kunnianhimoista toimittajaa, Veronicaa, joka hyvän jutun perässä pääsee tutustumaan omituiseen tiedemieheen, Seth Brundleen (John Goldblum), joka kehittelee merkittävää tieteellistä kojetta: teleporttia, eli laitetta, jolla voi siirtää esineitä paikasta toiseen muutamassa sekunnissa! Kokeen onnistuttua laite tarvitsee ainoastaan pientä hienosäätöä, jonka aikana tiedemiehen ja toimittajan välille syttyy romanssi. Mutta ettei asiat vain pääsisi menemään liian onnellisiksi, tekee Brundle mielestään valmiilla laitteellaan eräänä yönä kohtalokkaan ihmiskokeen, jonka seurauksena hänen inhimilliset piirteensä alkavat pikkuhiljaa tehdä tilaa jollekin todella paljon yököttävämmälle, mitä 50-luvulla näimme…
Kärpästä kutsutaan sekä kauhu- että draamaelokuvaksi asiayhteydestä riippuen. Mielestäni elokuva täyttää kummankin lajityypin kriteerit, sillä vaikka elokuvalla onkin tarkoitus pelottaa ja puistattaa katsojaa, on sillä myös draamallista sanottavaa – ja erityisesti hyvä tarina kerrottavanaan.
Itse bodyhorrorin mestari David Cronenberg on saanut uusintaversioon alkuperäisestä puuttuvaa ytyä. Vaikka alkuperäinen Kärpänen kierrättelikin pitkälti samoja teemoja, ei se tuntunut kuitenkaan saavan aiheestaan tarpeeksi irti. Cronenberg pistää osaamisensa peliin, ja hänen käsittelyssään Kärpänen onkin parhaimmillaan sekä puistattavinta, että surullisinta kauhuelokuvaa ikinä. Pahaa tarkoittamattoman Brundlen kokemukset omasta tilastaan ja pelko muuttua pikkuhiljaa joksikin, joksi ei halua tulla, ovat käsinkosketeltavia. Tunteita tehostaa vielä Brundleen epäitsekkäästi rakastuneen Veronican tuntemukset, kun tämä joutuu hoivaamaan pian olemassa olostaan kärsivää, mutta hyvin skitsofrenisesti käyttäytyvää rakastaan.
John Goldblum on mahtava. Jo pelkän ulkonäkönsä takia täydet pisteet saava kaveri tekee ilman muuta elämänsä roolisuorituksen Brundlena, jonka kahden persoonan kamppailun siirtymävaiheessa ihmisestä kärpäseksi tämä konkretisoi äärimmäisen taitavasti. Geena Davis jää auttamatta sivustakatsojan rooliin, mutta on niitä hetkiä hänelläkin.
Kärpäsellä on sekä viihde, että myös taidearvo kohdallaan, joskaan mistään katsojan älyn haastavasta teoksesta ei voidakaan puhua. Kärpäsellä on vahvuuksinaan hyvä tarina, josta saadaan revittyä kiitettävän paljon irti niin, että elokuva pystyy aidosti koskettamaan, sekä aiheuttamaan ihokarvojen nousemisen pystyyn. Kuitenkin, ehkä ihan pikkaisen lisää shokkiarvoa olisi vielä kaivattu, sillä vaikka elokuva sisältää muutaman aidosti, hyvin syvältä kouraisevan kohtauksen (kuten Veronican painajainen), olisi niitä tarinan tehostamiseksi voinut olla enemmänkin. Tämän seurauksena Kärpänen olisi noussut asteikollani ylivoimaisesti parhaaksi kauhuelokuvaksi ikinä. Mielenkiintoista ajatella, olisiko puuttuvat palaset löytyneet leikkauspöydälle jääneistä kohtauksista? Harmi, että sitä emme koskaan saa tietää.. Mutta hyvä näinkin, kyllä Kärpänen pienen mestariteoksen arvon silti ansaitsee.
nimimerkki: Sano mitä sanot
