Muuassa haastattelussa Don Bluth kertoi taannoin Bartokin syntyneen kuin puolivahingossa ja huvin vuoksi: Bluthin animaattoreilla ei yhteen aikaan ollut näköpiirissä parempaakaan tekemistä, joten nämä kirjoittivat aikansa kuluksi spin-offin Rasputinin sympaattisen kätyrin edesottamuksista. Änkyttävän lepakon tragikoomisesta tarinasta ihastunut Foxin johtoporras koetti Bluthin mukaan järjestää Bartokille teatteriensi-iltaakin, mutta videoformaatille tarkoitetun elokuvan kuvasuhteita ym. ei enää jälkikäteen voitu muuttaa.
Hullun munkin siirryttyä suorasääristen yhdistykseen Bartok jäi ilman isäntää. Niinpä neuvokas lepakko perustikin uuden rikostoverinsa Zozin kanssa pikkuisen tivolin vetonaulanaan kuvitteellisia otuksia neuvokkuudellaan sekä karateliikkeillään nitistävä pikkulepakko itse. Prinssi Ivanin kadottua Bartok kutsutaan pelastamaan nuorta miestä Baba Jagan kynsistä. Ennen kuin vanha noita suostuu kertomaan, missä prinssi luuhaa, Bartokin on Zozin kanssa suoritettava noidalle kolme tehtävää.
Bartokin McGuffin-jahti on kuitenkin luonteeltaan erittäin itseironinen: hahmot tiedostavat tehtäviensä tarpeettomuuden päämääränsä kannalta. Baba Jagan mökin suulla on Tim Curryn äänellä puhuva jättimäinen pääkallo. Aina astuessaan noidan mökkiin hahmojen on ensin ratkaistava Curryn antama arvoitus. Koska mökillä rampataan tuon tuostakin, alkavat hahmot silmin nähden turhautua joutavaan runoiluun, mutta samalla oppia niiden logiikkaa. Loppua kohden pääkallo ei ehdi latelemaankaan loruaan Bartokin jo tietäessä vastauksen. Vilpittömän velmu huumori nostaakin Bartokin pisteitä roimasti ohi Anastasian.
Tiedättekös mikä muu nostaa Bartokin tähtimäärää? Hauska ja persoonallinen tarina. Bartok alkaa simppelinä veijarikomediana, jatkuu hirtehisenä fantasiaseikkailuna, ja lopun lohikäärmeen nitistäminen vielä sitoo nätisti yhteen alkupäässä esitellyn huijarikuvion. Kannattaa myös huomata, kuinka Bartok pelastaakin prinsessan sijaan prinssin kuin ironisena viittauksena kulahtaneisiin prinsessatarinoihin. Vitseistä puheen ollen: pirttihirmuja naisia on tietyissä itäisen Euroopan maissa tapana kutsua lohikäärmeiksi. Elokuvan katsomalla gagi avautunee ehkä paremmin…
Tai… hetkinen? Ai, mitenkö Bartok siirtyi ajassa satoja vuosia taaksepäin? Sadun taikaa, poikaseni. Mitäköhän lepakot ja karhut edes tekevät rahalla?
On sääli ja murhe, ettei Bartokia koskaan saatu teattereihin asti, onhan kyseessä sentään yksi Donin uran onnistuneimpia elokuvia. Matalan budjetin vuoksi Bartokin erikoistehosteet eivät ehkä vastaa enää nykypäivän standardeja, mutta kromin ja spektaakkelin vähäisempi annostus on mielestäni käypä hinta näin vekkulista ja hyvän mielen jättävästä tarinasta.
