Leffa kertoo nuoresta tytöstä joka hakee suosiota ja itseluottamusta kaveripiiristä lyöttäytymällä kimppaan koulun suosituimman flikan kanssa. Katu-uskottavuus nousee kohisten ja kollitkin kiinnostuvat. Tyttökaveruksilla on molemmilla kotona omat vaikeutensa, ja kimpallakin on omat vaikutuksensa, varsinkin kun kapinaa ja touhua riittää silloin kun ei pitäisi.
Ei voi kuin hämmästellä sitä miten Jenkkilässä on ammentaa uusia hyviä näyttelijöitä. Varsinkin pääosan Evan Rachel Wood tekee todella hyvän ja uskottavan työn teini-ikäisen kasvukivuista kärsivänä tyttönä. Holly Hunter edellisen yh-äitinä komppaa passelisti tarinan mutkia ja koukkuja. No se ei ole yllätys, vaikka ensimmäiseksi rooliin ei tulekaan mieleen juuri tämä pikkunätti ja heleä-ääninen näyttelijä.
Mistään vaaleanpunaisesta hippaleikistä ei ole kyse, vaikka leffa kertookin murkkuikäisistä. Päinvastoin. Tapa tuoda asiat esille on suht’ heviä ja ahdistusta riittää läpi leffan. Täysin ilman ennakkotietoja katsottuna Kolmetoista pääsi yllättämään positiivisesti pahemman kerran. Tsekkaussuosittelut niille, jotka haluavat katsoa jotain muuta kuin megabudjetin pläjäyksiä, mutta silti laadukasta leffaa. Äideille joiden jälkikasvu on juuri saavuttamassa murrosiän, ja pelko on paljeteissa että mitenkähän käy, Kolmeatoista on syytä karttaa. Kauhukuva on nimittäin aika tyly.
