Vaikka ensimmäisessä Kansallisaarre-leffassa loppu oli hyvin ja kaikki myös, kolmen ja puolen sadan millin tulos leffaluukuilla pisti käsikirjoittajat kehittämään uusia manööverejä aarteenmetsästäjäsuku Gatesille. Vanha jengi haalittiin kasaan uusilla höysteillä ja uusi jättiaarre keksittiin piristämään Ben Gatesin (Cage) arkea. Tällä kertaa ohessa putsataan suvun mainetta, sillä Mitch Wilkinson –niminen hämärä hyyppäri (Harris) on tuonut esille tietoa, joka tekee Benin isoukista Abraham Lincolnin salamurhan osallisen.
Käsikirjoituksessa korjataan yksi merkittävä ongelma sitten viime kerran, nimittäin nyt aarretta ja uusia vihjeitä etsitään myös muualta kuin Yhdysvaltain itärannikolta. Tosin näyttävimmät kohtaukset sijoittuvat edelleen rapakon toiselle puolen. Parhaiten leffa varmaankin toimii jenkkiyleisön edessä. Muuten sitten ollaan jatkettu vanhalla reseptillä: Riley Poole (Bartha) on edelleen sama tuttu puoliturha koominen sivuhahmo, messiin tarvitaan jälleen yksi sukulainen lisää (Mirren) eikä leffan pahistakaan ole hankala arvata pahikseksi, ja tämän toiminnan syyt ovat yhtä selvästi esillä eikä siinä viimeisessä kallioluolassa ole kuin naurettavia ansoja turhalla poispääsytiellä. Lisäksi mukaan on heitetty muutama salaliittoteoria-aines, jotka kuitenkin unohtuvat jo esittelemisensä jälkeen.
Ja näyttelijäntyöt ovat edelleen suurten tähtien karismoihinsa luottamista. Kyllä Cagelta, Harrisilta, Voightilta, Keitelitä ja Mirreniltä odottaisi enemmän. Itse asiassa Mirrenin ja Voightin yhteispeli Benin vanhempina toimii, mutta erillään he ovat hieman hukassa. Lisäksi vanhojen rakkaustarinoiden yhdistelemiset etenevät tuttuja vanhoja ratoja, suorastaan naiivisti.
Itse aarrejahti on edellisleffasta laimennettu versio. Vihjeitä ratkotaan edelleen kuin vettä vaan, ja kansakuntien tärkeille pääkallopaikoille päästään paikoin aivan liian vähin ponnisteluin. Erityisesti visiitti Valkoisen tönön Ovaalihuoneessa sujuu naurettavan helposti. Sen sijaan parit takaa-ajokohtaukset ovat rainan parasta antia. Kaiken kaikkiaan koko pätkä pysyy kasassa nopeatempoisuutensa avulla, kuten ykkösosakin. Tässä tapauksessa vain uudet ideat ovat niin vähissä, ettei oikein enää yhtäjaksoisesti jaksa innostaa. Leffan loppukin jää ilkeästi auki, mutta tavallaan ihan hyvällä tavalla: jos Kansallisaarre paisuu trilogiaksi asti, viimeisessä osassa ei pitäisi enää (toivottavasti) kärsiä tylsistä kilpailijoista. Toivottavinta kuitenkin on että kolmososaa ei näy eikä tule.
Parhaiten leffa toimii kevyenä iltapäiväviihteenä, mutten todellakaan suosittele sitä rentouttajaksi. Uutta Indyä odotellessa Salaisuuksien kirja on menettelevä esilämmittely. Molemmissahan piisaa muinaisia ansoja, isoja mekaanisia kivilaitteita ja muuta kivaa. Sillä erotuksella vain, että Indy-leffoissa on kunnon seikkailumeininki, hyvää toimintaa ja ei pelkästään nimiinsä luottavia näyttelijöitä. Vaikka herra Jones on uransa aikana tavannut jos jonkinlaisia yliluonnollisia voimia, tuntuu tämä tapaus kumman irralliselta tästä maailmasta. Tapahtumat sijoitetaan tuttuihin maisemiin, mutta ilman mystistä tai toisaalta realistista otetta. Eikä juuri mikään siksi toimi.
