Kaikkia mahdollisia vastuita laiskasti välttelevä Uuno Turhapuro (Vesa-Matti Loiri) päättää olla säntillinen ja ratkaista erään byrokraattisen pulman, sillä appiukko Tuura (Tapio Hämäläinen) on saanut vakanssin puolustusministerinä. Sehän antaa tilaisuuden lempata jäteläjä (Tuuran ilmaus) Santahaminan varuskunnan riesaksi. Uuno on pohjimmiltaan vastuullinen ja alkaakin suorittaa hienoisesti kesken jäänyttä velvoitetta. Se käynnistää sotilasfarssin. Katsojalle tulee hyvin nopeasti selville, miksi Uunon alkuperäinen komppanianpäällikkö laittoi ankarat ukaasin Turhapuron palveluksen palaamiseen ehdoksi ja heppoisalla rakenteella aletaan kaivaa esiin irtonauruja ja luonnollisesti Uuno-leffojen vakiohahmoille on koppuloitu aasinsilta läsnäoloon.
Culdtüüriä rakastavien elitistien Morgoth, yleisön rakastama, Spede Pasasen keksimä, pääasiassa Ere Kokkosen ohjaama ja Vesa-Matti Loirin ruumiillistama venkoilija törmäili Suomen mittakaavassa hämmästyttävän monen elokuvan lävitse, eikä liene yllättävää, että #1 ja sotilasfarssi myös pääsivät nokkakolariin. Ei myöskään ole yllättävää, että tulos oli tuottoisa ja Uuno-leffojen kärkipäässä komedian suhteen. Käsikirjoitus oli odotetusti melkoisen heppoinen oikeutus joukolle erilaisia hupsuja episodeja, mutta nämä episodit ovat pääasiassa hyvin toteutettuja sellaisia, joten aiheesta ei voi valittaa.
Vesa-Matti Loiri lyhyesti sanoen OLI Uuno Turhapuro ja ruumiillisti antisankarillisen ja kaikki velvoitteensa mahdollisimman tehokkaasti, eli laiskasti, hoitavaksi velmuilijaksi. Uunon joskus katastrofaalisissa teoissa ei kuitenkaan ole ilkeyden pisaraa. Nopea ajattelu ei aina ole pelastus, joten Uuno myös joutuu ottamaan hankaluuksia vastaan. Tapio Hämäläinen antaa melkoisen vahvan suorituksen henkilönä, jonka persoonallisuus keikkuu aika rankasti hulluuden partaalla ja syy keikuntaan on helppo löytää. Jyrki Kovaleff on ensimmäinen kantahenkilökunnan edustaja, joka joutuu tekemään henkilökohtaista tuttavuutta Uunon pätevyyden kanssa ja nämä stabiilit, pääasiassa tervejärkiset ammattilaiset ovatkin erinomainen vastapaino Uunon räikeästi yliampuvalle hupihahmolle ja pokerinaaman lujuudesta tulee pisteitä. Sarjan vakituiset tukisuoritukset ovat melkoisen päälleliimattuja, mutta Spede, Simo Salminen, Marjatta Raita, Marita Nordberg ja jo mainittu Tapio Hämäläinen osaavat työnsä.
Kokonaisuutena Uunon yhdeksäs resuilu valkokankaalla on epätasalaatuisen leffasaagan korkeampaa tasoa. Uuno velmuilee ympäri ja ämpäri pulmien ja militaarinen miljöö antaa Uunolle paljon kontrastia. Komedia on voimakasta vastakohtien ollessa voimakkaita.
