Jaahas, tämä taitaakin taas olla “näitä” repäisevämpiä taide-elokuvia, joilla Hirokazu Kore-eda koettaa tasaisin väliajoin ravistaa niskastaan ozumaisen perhemiehen viittaa tai koettaa muuten vain huvikseen jotain oikeasti erilaista ja kiinnostavaa. Tällä kertaa jätetäänkin sitten taakse paitsi perhekeskeisemmät melodraamat, mutta myös ohjaajan dokumentaarimenneisyys aikoinaan trendikkäämmän ja kirjaimelliesti seksikkäämmän sionsonomaisen yhteiskuntakriittisen satufantasian tieltä. Jos edellinen ei sanonut suoralta kädeltä mitään, niin tätä kannattaa ajatella vaikka jonkinlaisena aikuisempana väännöksenä [movie=1995]Toy Story[/movie]stä ja [movie=1940]Pinocchio[/movie]sta.
Air Dollin päähenkilö on omistajaltaan salaa henkiin heräävä puhallettava seksinukke, joka lähtee elämään omaa elämäänsä suurkaupungin syövereihin. Matkan varrella hahmo tekee tuttavuutta kantakaupungin huomaamattomien pikkuihmisten kanssa, löytää työpaikan videovuokraamosta ja aloittaa suhteen vieraan miehen kanssa. Satumaisen makeaa elämää kuitenkin kestää vain rajoitetun ajan, sillä ihmisyyden oppiminen tarkoittaa lopulta myös sen pimeämpien puolten kohtaamista ja hyväksyntää.
Kore-edalle on pakko antaa propsit ainakin siitä, että mies osaa halutessaan olla pahuksen ennalta-arvaamaton ja yllättävä. Itse en ainakaan ennen koko elokuvan näkemistä osannut odottaakaan mitä oli luvassa, lopulta jännitystä kesti vielä katsoessakin pitkälle puoliväliin asti ja vähän ylikin. Valitettavasti koko elokuva vain paljastui lopulta ohjaajansa kritiikiksi suurkaupungin tyhjäpäistä modernia elämäntapaa ja kulutuskulttuuria kohtaan, mitä muovisen seksinuken soluttautuminen kansan keskuudessa on vielä erikseen korostavinaan.
Älkää ymmärtäkö tätä väärin. Air Doll on ainakin puoliväliin asti kauniin melankolinen satu, pääosassa nähtävä Du-na Bae on mielettömän hyvä ja tarina ylipäänsä on mielenkiintoinen ja suorastaan huvittavan omintakeinen, mutta kun puhti alkaa Air Dollilta olla poissa, se alkaa nopeasti lässähtää loppua kohden omaan kyynisyyteensä ja synkistelyynsä. Ilmeisesti Kore-eda halusi lohduttomalla lopetuksella vain korostaa sanomaansa nykyihmisen elämän erityisestä katoavaisuudesta ja merkityksettömyydestä, mutta omaan makuuni ratkaisu ei toimi laisinkaan niin hyvin kuin mitä se olisi parhaimmillaan voinut toimia. Nyt tästä jää vain harmittavan tyhjä olo.
Silti, kyseessä on Kore-edan elokuva. Se veitikka ei osaa oikeasti huonoa tehdäkään. Kaikista miehen ohjaamista neljän tähden arvoisista elokuvista Air Doll taitaa kuitenkin olla se kaikkein vähäisin ja heikoin. Siis ainakin ja etenkin omasta mielestäni.
