Joissakin elokuvissa vain yksinkertaisesti on sitä jotain. Jotkut elokuvat eivät herätä tietynlaisissa katsojissa minkäänlaisia tunteita mutta jotkut rainat kolahtavat välillä takaraivoon niin maanpirusti ettet itse huomaakkaa puhuvasi juuri siitä elokuvasta seuraavat kolme viikkoa. Seuraat tätä rainaa herkeämättä koko sen keston ajan ja olet valmis vaikka myymään pikkusiskosi lemmikkikilpikonnan sen tietyn elokuvan eteen. The Killer on minulle yksi näistä elämää suuremmista kuvista. Enkä kadu sen hankkimista hyllyyni pätkääkään.
Jeffrey (Yun-Fat Chow) on hongkongilainen palkkamurhaaja joka leipätyökseen listii kaiken maailman konnia ja nilviäisiä eri tahoille. Mutta Jeffrey ei olekaan mikä tahansa tappaja; sen lisäksi että Jeffreyllä on vakaa käsi ja runsaasti ammuksia, hänellä on myös jotain mikä useimmilta puutuu nykymaailmassa: moraali ja myötätunto. Jeffrey ei halua että viattomat, kuten naiset ja lapset, kärsivät valtaatekevien virheistä. Eräällä työkeikalla sattuukin hirvittävä onnettomuus: Jeffrey vahingossa sokeuttaa kauniin kapakkalaulajattaren Jennien (Sally Yeh). Jeffrey yrittää hyvittää karmeaa virhettään ottamalla vastaan vielä yhden työkeikan, jonka palkkiorahoilla hän aikoo kustantaa Jennien silmäleikkauksen. Sitten se on ohi hänen osaltaan. Ei enää teurastusta, ei enää ruumiita, ei enää viattomien kärsimistä.
Samaan aikaan tarkastaja Li (Danny Lee) aiheuttaa pidätyskeikallaan tahattomasti huonosydämisen naisen kuoleman ja poliisijohto uhkaa poistaa miehen virantoimituksesta liipasinherkän asenteen vuoksi. Hänelle annetaan kuitenkin seuraavaksi tehtäväksi suojella umpikorruptoitunutta, huumekauppaan sekaantunutta poliitikkoa, mutta pahaksi onneksi Jeffrey sattuu täräyttämään äijän hengiltä. Li alkaa tietysti jäljittää murhaajaa kuumeisesti ja tästä alkaa kahden miehen välinen taistelu, joka kääntyy pikkuhiljaa kahdenkeskiseksi kunnioitukseksi, ystävyydeksi ja kamppailuksi yhteistä vihollista, Triadia vastaan. Kolmantena pyöränä keitoksessa mukana on Jennie, jonka olisi mahdollisimman pian päästävä leikkaukseen tai hän saattaa menettää näkönsä loppuiäkseen. Kaikesta huolimatta jokainen ihminen tässä maailmassa ei kuitenkaan ole epäluotettava, vaikka se saattaa välillä siltä näyttää.
The Killer on lyhyesti loistava elokuva. Pläjäys saattaa ensi silmäykseltä näyttää pelkältä väkivallalla mässäilyltä, vaikka verenvuodatusta kyllä löytyykin riittämiin, mutta rainassa on mukana ennen kaikkea kaunis juoni miesten välisestä ystävyydestä, toveruudesta, ja kunnioituksesta. Mukana on myös sangen rujo rakkaustarina, joka ei taatusti pääty Hollywood-tyyliin. Älkää nyt kuitenkaan erehtykö luulemaan The Killeriä miksikään lässytykseksi, sillä sitä se ei suinkaan ole. Ukkoa kaatuu melkoiseen tahtiin ja punaista ruumiinnestettä lentää sammioittain. Ohjaaja-maestro John Woo itse varttui slummialuella, jossa jengien väliset raa”at taistelut olivat arkipäivää. Se myös näkyy hyvin selkeästi ennen kaikkea siinä ettei heppu ole juuri mitään pukudraamoja tehnyt, vaan lähes kaikissa Woon teoksissa väkivalta on kovin isossa roolissa. Pukudraamoja mitenkään halveeraamatta.
Niinpä Woolle onkin kehittynyt ominainen tapa kuvata väkivaltaa, jota niin monet ovat koittaneet apinoida mutta eivät ole siinä niin hyvin onnistuneet kun hongkongilais-mestari itse. Woon elokuville tyypillisiä ovat mm. hidastukset, tavaraa on ilmassa todella paljon, jokaista heppua kohden käytetään noin 14 luotia, lippaita aseissa ei juuri vaihdella, tietysti ammutaan kahdella asella yhtaikaa ja tämän upean väkivaltaoopperan aikana kyyhkysiä lentelee ympäriinsä. Rauhan välittäjälintuja. Joku oli laskenut tässäkin rainassa raatoja tulevan kaiken kaikkiaan 120 kappaletta. On se helppo uskoakin, sen verran on pojilla Pohjanmaan rautaa ilmassa. Tähän eivät useimmat Hollywood-ohjaajat pystyisi unissaankaan ja ainakaan lopputulos ei olisi niin maaginen tai sujuva kun Woolla. Mm. Max Paynen tekijät ovat ottaneet kovasti vaikutteita Woon elokuvista ja kyllä se näkyykin.
Roolisuoritukset sopivat elokuvaan erinomaisesti. Chow Yun-Fat tekee hienon roolisuorituksen palkkatappajana, jolla on ison aseen lisäksi myös vielä isompi sydän. Loistava on myös Sally Yeh kahden miehen välillä tasapainoilevana Jennienä, kuten myös lopussa tarinan hieman kyseenalaiseksi sankariksi nouseva Danny Lee. Myös tämä elokuva on näyttelijöiden juhlaa, kolmen pääosan merkitys korostuu eteenkin mahdollsimman anti-Hollywood-tyylisessä karussa loppukohtauksessa. No, ainakin rakastavaiset saavat toisensa. Kun asiaa ajattelee tietyltä kannalta.
Ennen the Killerin katsomista olin vielä suht koht ummikko Hong Kong-pläjäysten suhteen mutta siitä huolimatta (tai ehkä juuri sen vuoksi) The Killer räjäytti pankin minun kohdallani. Elokuvaa, joka onnistuu näin upeasti sulauttamaan keskenään herkän draaman ja eeppisen verenvuodatusoopperan jossa pyssyt laulaa koko rahan edestä, saa hakemalla hakea. Eikä välttämättä siltikään löydä. Jos pidit Face/Offista, no… kaikki mistä pidit siinä on todennäköisesti tehty The Killerissä vieläkin paremmin ja, mikä tärkeintä, tyylillä. Jokaisen vähänkin enemmän elokuvia harrastavan pitäisi vakavasti harkita The Killerin katsomista. Se on nimittäin suotta suurelta yleisöltä piiloon jäänyt upea draaman ja väkivaltaoopperan sekoitus.
