Meteori tömähtää pikkukaupunkiin ja sen mukana tulee lismainen eliö joka syövyttää ihmisiä. Pari paikallisen nuorison edustaja, Steve (Steve McQueen) ja Jane (Aneta Corsaut) todistavat sen vaikutusta ja vievät erehdyttävän paljon mansikkahilloa muistuttavan mössön ensimmäisen uhrin (Olin Howland) tohtori Hallenin (Alden ’Stephen’ Chase) hoidettavaksi, mutta eliömuoto kasvaa kokoa, syöpöttelee ja lopulta kellistetään sen heikkoutta hyödyntäen.
1950-luvulla tehtiin lukuisia enemmän tai vähemmän hölmöjä scifikauhuja. Irvin S. Yeaworthin ohjaama avaruuden lismaotuksen mellastus on käytännössä kiinnostava vain Steve McQueenin uran alkuvaiheen demonstraationa. 1950-lukulaisen kliseinen miljöö toimii hupaisan hirviöjahdin taustana ja itse nimiotuskin on melkoisen hölmösti toteutettu.
Irving H. Millgaten käsikirjoituksessa on muutamia jokseenkin jännittäviä kohtauksia, mutta lopputulos on harmillisen tyypillinen 50-luvun scifikauhuhalpis. Kekseliäs idea, mutta tarina jää puolivillaiseksi viritelmäksi. Tahatonta komiikkaa on mukana erityisen paljon.