Ensimmäiseksi täytyy sanoa että olen täysin väärä ihminen arvostelemaan tätä leffaa. Olin liian pieni katsoakseni sarjaa pahimpaan Twin Peaks -buumi aikaan ja uusinnat on tullut missattua, joten Twin Peaks sivistykseni liikkuu pilootin ja tämän elokuvan varassa.
Leffa sijoittuu aikaan ennen Lauran Palmerin murhaa ja näyttää mitä oikeastaan kävi. Tarina alkaa kun kaksi FBI agenttia tutkii erään tytön murhaa. Toinen agenteista katoaa salaperäisesti ja asiaa ruvetaan pohtimaan. Sarjasta tuttu agentti Dale Cooper epäilee että murhaaja iskee vielä uudelleen ja niinhän siinä sitten käy, pikkukaupunki Twin Peaksissa, jossa asustaa muuan Laura Palmer. Laura on Amerikkalainen ”unelmatyttö”, joka kuitenkin on aivan muuta kuin päältäpäin näyttää. Huumeita ahkerasti käyttävä Laura pelkää henkensä edestä mystistä Bobia, joka käy vierailuilla Lauran huoneessa. Juonesta on vaikea enempää yrittää mitään sanoa, mutta mukaan mahtuu mitä omituisimpia henkilöitä ja täysin kummallisia juonenkäänteitä.
Uskaltaisin väittää että Fire walk with me on jopa omituisempi kuin itse sarja. David Lynch onnistuu luomaan jännittävän tunnelman koko leffan ajaksi. Välillä Lynch pitkittää kohtauksia aivan turhaan äärirajoille asti, mutta muuten Lynchin ohjaus on sujuvaa ja hienoa. Lopun 15 minuuttia ovat ehkäpä kaikkienaikojen upeinta visuaalista tykitystä, jossa Lynch näyttää mitä todellinen mestariohjaaja osaa. Juonenkäänteitä tai mitään leffasta on mahdoton ennakoida. Käsikirjoitus jättää asioita mukavan mystisesti auki ja tunnelmaa on 10 nykykauhuleffan verran.
Näyttelijätyöt ovat myös hienoa katseltavaa. Henkilöhahmot ovat todella outoja, mutta persoonallisia ja hienosti tulkittuja. Näyttelijät eivät ole olleet niin tuttuja leffan ilmestyessä, mutta leffasta voi bongata monta ”nykystaraa” esim. Heather Graham, Kiefer Sutherland, David Bowie. Piipahtaapa Kyle MacLachankin estradilla, punaisten verhojen takaa. Musiikeista vastaa Lynchin vakiosäveltäjä Angelo Badalamenti ja musiikit istuvat leffaan paremmin kuin hyvin. Yksi leffan upeista audiovisuaalisista kohdista on se kuin kuvaan ilmestyy ”welcome to Twin Peaks” -taulu ja sarjan teemamusiikki rupeaa soimaan taustalla, sitten nähdään Laurakin iloisesti elossa.
Kuten jo alussa mainitsin en ole mikään Twin Peaks -fani, joten minun on paha mennä sanomaan kuinka saumattomasti tämä leffa istuu Twin Peaks kokonaisuuteen, mutta jo pelkästään leffana Fire walk with me vakuutti minut ja se onkin turhan aliarvostettu Lynch -klassikko.
nimimerkki: Criiticco