Tangled on merkittävämpi elokuva kuin ensinäkemältä luulisi. Se on nimittäin ensimmäinen tietokoneanimaatio joka edustaa tyyliltään ja tunnelmaltaan Disneyn käsinpiirrettyjä klassikkoelokuvia. Kyseessä ei siis ole populäärikulttuuriviittauksia, huonoa parodiaa ja jatkuvaa (kehnojen) vitsien tykitystä sisältävä räpellys, kuten useimmat Shrekiä seuranneet ja sitä apinoineet animaatioelokuvat. Tangled on alusta loppuun perinteinen Disneyn prinsessasatu; animaatiomenetelmä vain on eri.
Tarina perustuu Disneylle tyypilliseen tapaan vanhaan satuun. Tällä kertaa adaptaation kohteena toimii Grimmin veljesten Rapunzel, suomalaisittain Tähkäpää, eli siis se tarina siitä tytöstä jolla oli tosi pitkät hiukset. Jälleen kerran satu ei ole siirtynyt valkokankaalle sellaisenaan, vaan tulkinta on vapaa, useiden muokkausten ja lisäysten siivittämä. Keskeinen hahmo on edelleen pitkätukkainen tyttö, joka asuu syrjäisessä tornissa hoivaavan, mutta pohjimmiltaan ilkeän äitihahmon kanssa. Ensimmäinen merkittävä ero on tarinan miessankarissa; kyseessä ei suinkaan ole uljas prinssi, vaan itsekäs ja velmu varas, joka päätyy Tähkäpään torniin ryöstöretkeä seuranneella pakomatkallaan. Nimellä Flynn Rider tunnettu miekkonen lyöttäytyy vastahakoisesti yhteen pitkäkutrisen neitokaisen kanssa. Kummankin osapuolen motiivit ovat itsekkäät. Tähkäpää on koko ikänsä halunnut päästä katsomaan vuosittain taivaalle laskettavia lukuisia lyhtyjä lähietäisyydeltä, mutta tarvitsee oppaan unelmansa saavuttamiseksi; tyttö kun ei ole koskaan asettanut jalkaansa tornin ulkopuolelle. Rider puolestaan vain haluaa takaisin kähveltämänsä arvoesineen, jonka menetti Tähkäpäälle torniin tunkeutumisen yhteydessä. Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että kaksikon välit alkavat seikkailun edetessä lämmetä. Luvassa on vauhdikas, hauska ja romanttinen koko perheen satu, eli toisin sanoen sitä minkä Disney on perinteisesti osannut parhaiten. Ja osaa ilmeisesti edelleen.
Tangled on alusta loppuun aidosti taianomainen, lumoava ja kaunis elokuva. Ensinnäkin animaatio on henkeäsalpaavan upeaa. Kuuden vuoden tekoaika ja projektiin upotetut 260 miljoonaa dollaria todella näkyvät lopputuloksessa. Hahmot ovat eläväisiä ja värejä pursuava satumaailma häkellyttävän hienon näköinen. Vauhdikkaissa toimintakohtauksissa hahmojen ja muiden objektien liikehdintä on huikeaa katsottavaa, rauhallisemmissa osioissa silmä puolestaan lepää kauniisti ja huolella rakennetuissa ympäristöissä. Ruohonkorret, veden virtaus, horisonttiin piirtyvät maisemat… Tangled on katsomisen arvoinen elokuva jo pelkästään visuaalisen toteutuksensa ansiosta. Onneksi sen ansiot eivät kuitenkaan rajoitu komeaan ulkoasuun, vaan leffalla on parhaimmillaan aivan yhtä paljon sydäntä ja taikavoimaa kuin Disneyn hienoimmilla piirrosklassikoilla.
Hahmot ovat onnistuneita. Tähkäpää edustaa sitä Disneyn parempaa naispäähenkilöosastoa olemalla aktiivinen ja puolensa pitävä, mutta myös uskottava. Pelokkuus ja epäröinti kuuluvat vahvasti koko ikänsä muusta maailmasta eristyksissä eläneen tytön hahmoon ja ne saadaan tuotua elokuvassa hienosti ilmi. Vastaparina toimiva Flynn Rider on alusta asti viihdyttävä hahmo, jonka kehittymistä aidompaan ja sopivasti vakavampaan suuntaan on miellyttävä seurata. Tähkäpään huoltaja, pahiksen roolia toimittava Mother Gothel on hukatusta potentiaalistaan huolimatta yllättävän piristävä Disney-roisto. Elokuvalla olisi tilaisuus tehdä hahmosta selvästi monimutkaisempi ja kiinnostavampi vihjaamalla, että hän oikeasti välittäisi holhokistaan, eikä ajaisi vain omia etujaan, mutta tämä mahdollisuus jätetään harmillisesti käyttämättä. Pelkästään se, ettei hahmo oikeastaan ole läpeensä paha, ainoastaan pohjattoman itsekäs, antaa kuitenkin kokonaisuudelle mukavasti lisämakua.
En häpeä myöntää, että liikutuin elokuvan aikana. Hyvin yksinkertaisilla ja perinteisillä keinoilla saavutettu tunnelataus yltyy parissa kohtauksessa sellaisiin mittoihin, että kehtaisin melkein verrata sen voimaa omaan Disney-suosikkiini, Kaunottareen ja Hirviöön. Samalle tasolle ei päästä, mutta toisaalta elokuva on muutenkin astetta vaatimattomampi tekele, ennätyksellisestä budjetistaan huolimatta. Herkät hetket olisi helppo pilata tarpeettomilla vitseillä tai muilla vastaavilla kevennyksillä, mutta Tangled ei tähän sorru, vaan pitää huumorin tiukasti sille varatuissa kohtauksissa. On hienoa nähdä lapsenmielinen satuelokuva, joka ottaa itsensä vakavasti.
Elokuvan sisällön viehätys ei valitettavasti käy ilmi markkinoinnista, joka on lievästi sanottuna harhaanjohtavaa. Kenties trailereiden ja mainosten haluttiin antaa kuva hölmöstä komediaseikkailusta, koska perinteisemmän satuelokuvan ei uskottu vetoavan tarpeeksi laajaan yleisöön. Tosiasiassa Tangled on kuitenkin kaukana useimmista muista nykyajan CGI-animaatioista, jotka on pääasiassa ahdettu täyteen aikuisille suunnattuja vitsejä, popkulttuuriviittauksia ja jatkuvaa kohellusta, ilman varsinaista yritystä lumota katsojaa tai herättää tässä tunteita. Tangled on, kuten aiemmin sanoin, sellainen elokuva mistä Disney on tullut tunnetuksi. Se on perinteinen ja kaavamainen satuleffa, joka tuntuu nykyisten, ensisijaisesti vitsien laukomiseen keskittyvien piirroselokuvien joukossa hämmästyttävän virkistävältä. Toki mukana on huumoria mutta elokuva ei rakennu sen ympärille. Tarina on keskiössä. Sitä vauhditetaan Disneylle tyypillisillä musikaalikohtauksilla, jotka eivät rehellisyyden nimissä aivan yllä yhtiön parhaimpien joukkoon, mutta toimivat silti varsin hyvin. Alan Menken ei ehkä ole yhtä vahvassa terässä kuin Disneyn renessanssin aikoihin, mutta yksikään elokuvan lauluista ei silti ole huono tai edes keskinkertainen.
Alkuperäiskieliset ääninäyttelijät ovat rooleissaan hyviä; Mandy Moore ja Zachary Levi pelaavat hyvin yhteen ja etenkin kaksikon romanttinen yhteislaulu on todella hienoa, jopa kaunista kuunneltavaa. Tähkäpään ilkeää äidinkorviketta Mother Gothelia tulkitseva Donna Murphy vaihtaa onnistuneesti ääntään lempeästä milloin sarkastisen kiusoittelevaan, milloin aidosti uhkaavaan ja on roolissaan vakuuttava. Vahvasti kolmen hahmon ympärillä pyörivän tarinan ja suppean, yhdentekevänkin sivuhahmokatraan vuoksi muiden näyttelijöiden suorituksiin ei pahemmin tule kiinnittäneeksi huomiota. Tämä voi toisaalta olla myös hyvä merkki; äänet tuntuvat luonnollisilta ja kuuluvan hahmoilleen, eikä niitä silloin ole syytäkään miettiä pahemmin.
Kuten arvostelusta on jo varmasti käynyt ilmi, Tangled on juuri sellaista tavaraa jota haluan nähdä Disneylta vastaisuudessakin. Suhtautumiseni tietokoneilla tuotettuun animaatioon olisi luultavasti ollut huomattavasti suopeampi jos firman siirtyminen kyseiseen menetelmään olisi alkujaankin ollut jotain tämän suuntaista. Tangled on ennen kaikkea perinteinen ja myös kliseinen, mutta se ei edes yritä piilotella sitä vaan on kauttaaltaan rehellinen satuelokuva, jonka kaltaisia nähdään nykyään aivan liian harvoin. Vanha resepti nimittäin toimii edelleen. Osoituksena tästä olkoon, että katsoin elokuvan kahdesti peräjälkeen ja saman vuorokauden aikana vielä kolmannen kerran. Jotain taikaa tässä täytyy olla.
