Moni vähänkään perinteitä kunnioittava elokuvaharrastaja ei ole Nosferatusta kuulemista voinut sivuuttaa, mutta aika harva sen on kuitenkin nähnyt. Kyseessähän on eittämättä kaikkien kauhu- ja vampyyrielokuvien äiti – itse asiassa melkein kaikkien elokuvien. Omana aikanaanhan Nosferatu lähes hävitettiin sukupuuttoon koska sen ohjaaja käytti Bram Stockerin alkuperäisteosta tarinansa pohjana ilman lupaa . Säilyneistä kopioista on kuitenkin pystytty kasaamaan kokonainen elokuva joka onkin yksi mielenkiintoisimmista elokuvataiteen tuotoksista.
Kovin pelottava kauhuelokuva ei kyseessä enää nykypäivänä ole. Ajan hammas on Nosferatun kohdalla vierinyt valitettavan lähelle ”aikansa elänyt” -moodia. Onneksi elokuvan omaperäisyys, sekä se taito jolla se on tehty, estävät moisen raadollisuuden tapahtumisen. Monet elokuvan ratkaisuista toimivat edelleen, ja kyllä esimerkiksi Nosferatun ponnahtaminen ruumisarkustaan ylös laivassa säpsähdyttää ihan kunnolla. Lisäksi Nosferatu-hahmo on paras demoni tai vampyyri missään elokuvassa. Kyseessä ei ole mikään verta juova James Bond tai muu vastaava helppoheikki, vaan oikeasti vastenmielinen olento. Kalju ja rottamainen Nosferatu on oikeasti pelottava hahmo, jonka olemuksessa ja ulkonäössä on jotain kuvottavaa, jonka kuvailu tai määrittely on vaikeaa, mutta yhtä kaikki hän ei ole mikään hurmaava ilmestys.
Toinen edelleen toimiva asia on elokuvan tunnelma. Elokuva tuntuu koko ajan etenevän unen kaltaisesti. Tunnelma on kuin painajaisesta, ja jos leffan tunnelmaan keskittyy täydellisesti, onnistuu Nosferatu – nimenomaan tunnelmallaan, ei muulla annillaan – muutaman kerran luomaankin aitoja kauhunväristyksiä. Lisäksi filmi etenee koko ajan verkkaisesti muttei kuitenkaan laahaa missään vaiheessa.
Näyttelijätyö on mykkäelokuville ominaista ylinäyttelemistä, mutta Max Schreck on Nosferatuna sata kertaa vaikuttavampi kuin kaikki muut kauhuörkit yhteensä. Ääntähän elokuvassa ei ole, ja internetistä (laillisesti vieläpä!) lataamassani versiossa oli ihan kauhea ääniraita (kymmenen minuutin pätkä joka tuli uudestaan ja uudestaan joten kytkin kajarit pois päältä) joten sen suhteen ei ole paljon sanottavaa. DVD-julkaisuista löytynee asiallisempi audiomaailma.
Nosferatun suurin heikkous on sen ikä: se on valitettavan paljon kärsinyt ajan kulusta. Monet kohtauksista, jotka ilmestymisen aikoihin olivat varmaankin sen pelottavimpia kohtauksia, ovat nykyään sen koomisimpia kohtauksia. Julmimmat saanevatkin tästä irti tylsähkön komedian. Jos kuitenkin siirtää sisäistä kelloaan vuosisadan taaksepäin ja keskittyy täydellisesti olennaiseen, havaitsee että Nosferatun tekijät onnistuivat luomaan elokuvan jossa oli vahvuuksia ja tunnelmaa mihin kukaan – ei miljardibudjetillakaan – ole jälkeenpäin pystynyt.
