Vuonna 1999, Intiassa syntynyt ja tuolloin vasta 29-vuotias, M. Night Shyamalan ponnahti parrasvaloihin jo legendaksi muodostuneella Kuudes aisti-elokuvallaan. Tietenkin Bruce Willisin tähdittämälle trillerille syntyi jatkoa heti vuotta myöhemmin. Pääosaroolin kampesi itselleen jälleen Willis, joka saavutti Kuudennessa aistissa aivan uusia ulottuvuuksia näyttelijänä. Roolivalinnan lisäksi etenemistapa on lähes identtistä edeltäjän kanssa. On siis selvää, että Shyamalanin ystävät pysyvät hänen ystävinään, ja vihaajat omassa kastissaan.
Leffan pohja tuntuu siis enemmän kuin hataralta: sama hidastempoinen kerronta, kuiskausta lähentelevät repliikit, ja tunne siitä kuin kuolema laahautuisi joka kohtauksen yllä. Silti tämä elokuva kertoo kuolemattomuudesta tai oikeastaan sen alalajista, haavoittumattomuudesta. Ja tyylikkäästi sen tekeekin. Juuri kun olin varma että Shyamalan on hairahtunut tylsyyteen ja hataranoloinen pohja murenee, leffa ampaiseekin uuteen ulottuvuuteen ja repäisee katsojan matkaansa. Järisyttävä loppu on jälleen luvassa, ja yllätys tulee uudelta suunnalta.
Tarina alkaa raa’asti junaonnettomuudella, jossa kuolee kymmeniä ihmisiä ja vain yksi (Willis) selviää hengissä: täysin vahingoittumattomana! Samuel L. Jacksonin esittämä sarjakuviin hurahtanut ja harvinaisesta luuhauraudesta kärsivä mies esittää omat mystiset teoriansa tapahtuneesta. Siitä alkaakin omituinen kierre, niillä tutuilla Shyamalanmausteilla höystettynä. Mukana on jälleen perheen pienimpien näkökulmaa, kaunista sielua hivelevää musiikkia ja se jo kehumani lopputwisti, joka toimii täydellisesti.
Laahaamisesta, kuiskutteluksi liukuvista dialogeista ja typerästä painonnostoscenestä voisin rankaista leffaa pahemmastikin, mutta sitä en henno tehdä. Kaikissa kolmessa viimeisimmässä suurelokuvassaan Shyamalan tarjoaa elämysmatkan elokuvataiteen pariin, aina niin samanoloisesti, mutta silti uutta järkähtämättösti tarjoten. Se ei haittaa, että tämä on huonoin kovasta kolmikosta, sillä nämä pisteet tulevat loppuhuipennuksesta ja DVD:n ekstrojen loistavasta deleted scenes-osiosta: suoraan sanottuna poisjätetyt pätkät päihittäisivät nekin lähes jokaisen trilleriviritelmän! Sehän tarkoittaa sitä, että Unbreakable on trillerien aatelia. Shyamalanilla on selvästi lahja, ja innoissani odotan Shyamalanin loppuvuodesta ilmestyvää kuudetta ohjausta nimeltä The Village. Ehkäpä silloin astutaan vielä korkeammalle…
PS. Kuten aina ennenkin, vilahtaa Shyamalan itse cameoroolissa, ja intialainen pikkumies on helppo bongata ruudulta. Kyseessähän on tietenkin kunnioitus vanhaa kunnon Hitchcockia kohtaan.
